Syntistä menoa 1600-luvun Skotlannissa

James Hoggin The Private Memoirs and Confessions of a Justified Sinner (1824) on 1600-luvulle sijoittuva skotlantilainen klassikko, joka nousi suosioon vasta kauan tekijänsä kuoleman jälkeen. Vaikeasti määriteltävää romaania voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmäksi satiiria, goottilaisia elementtejä ja rikostarinaa. Tartuin kirjaan muutaman ystävän sinnikkäiden suositusten vuoksi, joten osasin odottaa ajatuksia herättävää tarinaa, epämiellyttäviä henkilöitä ja synkähköä kuvaa ihmisluonnosta. Odotukset kävivät toteen.

Kirjassa on tosiaan kyse juuri siitä, mitä kannessa luvataan: synnintekijän tunnustuksista. Tarinan näennäinen yksinkertaisuus on kuitenkin pettävää. Epäluotettavat kertojat ja rajoitetut näkökulmat hämäävät lukijaa ja vihjaavat, ettei mikään ole sitä, miltä näyttää.

Arthur’s Seatilla Edinburghissa tapahtuu kirjassa murhayritys. Minä tapasin siellä vain lintusen.

Hyytäviä henkilöitä ja hyytävämpää fanatismia

Kirjan päähenkilö Robert Wringhim on harvinaisen vastenmielinen ilmestys. Huhujen mukaan hän on paikallisen kartanonherran vaimon ja papin avioton poika. Yritin kuvitella päähenkilön ankeaa lapsuutta fanaattisten kalvinistien kasvattamana, mutta turhaan. Robert on itseriittoisuudessaan ja tekopyhyydessään niin kaamea henkilö, että häntä kohtaan on jotakuinkin mahdotonta tuntea sympatiaa. Vastakohtana käytetään hänen veljeään Georgea, joka ei ole erityisen uskonnollinen, mutta muuten kaikin puolin kunnon ihminen.

Kirjan kiinnostavin hahmo on Robertin salaperäinen ystävä Gil-Martin, joka ilmestyy hänen elämäänsä heti, kun Robert julistetaan yhdeksi valituista. Tämän ystävän puheet ovat hyvin vakuuttavia ja teologisesti moitteettomia, vaikkakin levottomuutta herättäviä. Gil-Martin osaa myös muuttaa muotoaan ja manipuloida Robertin uskonkäsityksiä niin pitkälle, että saa tämän uskomaan murhan oikeutukseen. Ei liene epäselvää, mitä Gil-Martin edustaa, mutta Robert uskoo viimeiseen asti tämän olevan maanpaossa oleva Venäjän tsaari. (Gil-Martinin nimestä löytyy muuten kiinnostavaa pohdintaa täältä.)

Kalvinismin mukaan Jumala on valinnut ennalta jotkut ihmiset pelastukseen, ja pelastus riippuu vain Jumalan tahdosta, ei ihmisen omista teoista tai ominaisuuksista. Valitut voivat luottaa ehdottomaan pelastusvarmuuteen. Nämä periaatteita satirisoidaan kirjassa viemällä ne äärimmilleen: koska Robert uskoo olevansa yksi valituista, hänen synneillään tai moraalillaan ei ole merkitystä. Itse asiassa on vain palvelus Jumalalle kohdella huonosti ei-valittuja. Niinpä hän syyllistyy Gil-Martinin myötävaikutuksella yhä kammottavampiin tekoihin alkaen veljensä murhasta.

Harhaanjohtavia kertojia

Jää kuitenkin lopulta epäselväksi, mihin rikoksiin Robert on syyllinen – onko hän esimerkiksi murhannut oman äitinsä? Romaanin rakenne hämärtää tapahtumien kulkua. Kirja alkaa ja päättyy kustannustoimittajan kehyskertomukseen, jonka kertojalla on omat oikeat tai väärät näkemyksensä tapahtumista. Näiden väliin sijoittuvat Robertin muistelmat, joiden kertojaan ei tietenkään ole luottamista, ja jonka tiedoissa on paljon aukkoja. Gil-Martin ja ulkopuoliset todistajat kuvaavat Robertille asioita, joista tällä ei ole mitään muistikuvaa. Lukijalle annetaan tarpeeksi vihjeitä siitä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Lopulta jää epäselväksi, mitä on todella tapahtunut.

Robertin loppu on luonnollisesti ankea – niin ankea, että vastoin ensivaikutelmaani tunsin jopa jonkinlaista sääliä tätä kohtaan. Robertin ja Gil-Martinin suhde jäi kuitenkin kiinnostamaan. Käyttäessään Robertia omiin tarkoituksiinsa paholainen ilmeisesti sitoo itsensä tähän, eikä pääse eroon hyödyttömäksi käyneestä ihmisestä. Ainoastaan Robertin kuolema voi vapauttaa molemmat. Toisaalta Robertin viimeinen, epätoivoinen tekokin lienee Gil-Martinin aikaansaannosta…

Outoja näkyjä Arthur’s Seatilla selitetään kirjassa sääilmiöillä. Selitys ei ole ollenkaan huono. Sää muuttui tuolla viiden minuutin välein, ja sumun läpi paistava aurinko sai aikaan outoja näkymiä.

Kirja satirisoi kaikkia äärimmäisiä uskon muotoja kyläläisten yksinkertaisesta uskosta teologiseen retoriikkaan. Kalvinismin satiiri lienee purrut paremmin aikanaan, mutta ajatus valituista, ei-valittujen väistämättömästä huonommuudesta ja siitä, mitä sitten seuraa on edelleen häiritsevä ja pohtimisen arvoinen.

The Private Memoirs and Confessions of a Justified Sinner on vielä suomentamatta. Näkisin mielelläni, mitä suomentaja tekisi paksun skottimurteen kanssa. Ainakin itselläni oli välillä tekemistä kansanmiesten ja -naisten värikkään puheen kanssa. Päätyisin luultavasti itse valitsemaan tähän jonkin suomalaisen murteen, vaikka aina en kannatakaan murteen kääntämistä kohdekielen murteelle.

Jos vielä pohdit kannattaako kirjaa tarttua, vastaus on kyllä, mikäli pidät oudoista, vanhoista kirjoista, skottimurteesta ja/tai metafyysisestä satiirista. Minua ilahduttivat kaikki tunnistamani paikat, joihin voin nyt kuvitella murhaajia ja paholaisia…

Kirja on luettavissa Gutenberg-projektissa.

Seuraavassa päivityksessä hylkäämme pölyiset historialliset romaanit hetkeksi – sorruin nimittäin hankkimaan itselleni Kindlen, ja sehän on postauksen jos toisenkin arvoinen.