Finncon 2013 eli sinne ja takaisin

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista, koska työt ja kaikenlaiset kirjoitus- ja näperrysprojektit ovat vieneet aikaa. Helsingin Finnconiin kuitenkin ehdin, ja täytyy sanoa, että se oli yksi hienoimmista conikokemuksista ikinä. Miksi?

TARDISkääpiöt

Kuva © Taika Dahlbom / Kirjasfääri

The-Hobbit-An-Unexpected-Journey-Character-Poster-Fili-440x650Joskus talvella mietin huvikseni, keneksi Hobitti-elokuvan kääpiöistä haluaisin pukeutua. Tulin siihen tulokseen, että Fíli kaksoismiekkoineen ja viiksiletteineen olisi hauskin ja vielä tehtävissä omilla hiuksilla. Tulinpa maininneeksi asiasta ihmiselle muutamalle, ja ennen kuin ehdin sanoa ”Erebor”, oli minulla seuranani jo Thorin ja Kïli. Ja pian kävi ilmeiseksi, että meidän Thorinimme oli parempi rekrytoija kuin kirjan tai elokuvan Thorin, koska lyhyessä ajassa yhden hengen päiväuneni oli paisunut kunnon kääpiöretkueeksi, joka oli asian kanssa vielä tosissaan.

Eipä siinä mikään auttanut. Puku oli tehtävä, laulua harjoiteltava. Seurasi paljon paniikkia ja uskomattoman huonoa huumoria. Lopulta meillä oli conissa kahdeksan kääpiötä: Thorin, Fíli, Kíli, Balin, Bofur, Bifur, Glóin ja Nori. Pidän tätä erittäin hyvänä saavutuksena.

Olin yllättynyt siitä, miten hyvän vastaanoton saimme. Itse tietysti tuntee kaikki oman asunsa puutteet ja tietää, mitä olisi tehnyt, jos tähdet olisivat olleet oikein ja aikaa olisi ollut enemmän… En ole eläessäni saanut niin paljon kohteliaisuuksia kuin parrakkaana Fïlinä, ja menin monelle täysin läpi miehestä, kunnes avasin suuni. Fïli-kävelyni oli kuulemma myös esteettistä – en itse edes huomannut tekeväni mitään erikoista, enkä pysty toistamaan sitä, mutta kääpiömäisestä marssistani on videotodisteita, joten uskottava on.

fili ja balin 6

Kuva © Riikka Ylönen

Fíli 2

Fíli 3

Turhaa sanoakaan, että toista Hobitti-elokuvaa odotetaan innolla. Kenties siitä saa myös lisää pukuinspiraatioita…

Muuten on todettava, että conissa oli erittäin mukavaa tavata myös ystäviä ja tuttuja, joista jotkut olivat saaneet kirjallisia tuotoksiakin aikaan. Kohdatkaamme pian uudestaan!

finncon-ostoksia

Osuuskumman tarinanmuna, jo kauan ihailemani URS-kassi, Sinisalon kokoelma sekä todellisuuspakoinen ”Selvisin viiden armeijan taistelusta” -pinssi olivat odottamattomia coniseuraamuksia. Lucilla Linin Kuolema on ikuista unta, steampunk-novellikokoelma sekä Kayn kirja taas olivat täysin odotettavissa.

Conista mukaan tarttuneista kirjoista kuultaneen blogissa vielä. Nyt vetäydyn vielä hetkeksi takaisin Keski-Maahan pohtimaan vaikeaa kysymystä: ilmestyäkö haltiabileisiin haltiavermeissä vai saapastellako paikalle karvaisena kääpiönä?

Muinoin kääpiöt laativat taikojaan,
soi moukarin kalke alla maan
jopa kuiluissa, joissa päivänvalosta poissa
nukkui mustia varjoja koloissaan.

Kuninkaille ja haltiaherroille oivat
he kultaiset aarteet vasaroivat
hyvin takojan taidoin, jalokivin aidoin
he miekankahvankin koristaa voivat.

Hopeaisiin käätyihin tähtien palon
he yhdistivät, ja kruunuihin jalon
tulen lohikäärmeen, liki niiden päärmeen
he punoivat kuun ja auringon valon…

– J.R.R. Tolkien: Hobitti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s