Suomi-steampunkin esiinmarssi

Olen usein valitellut, miten en steampunk-estetiikan arvostuksestani huolimatta ole oikein päässyt sisälle tähän alagenreen. Mielikuvissani ovat kummitelleet mukaviktoriaanisuus, päälleliimatut hammasrattaat ja toinen toistaan kummallisemmat ja epäuskottavammat tekniset keksinnöt. Steampunkissa on kuitenkin ideana niin paljon lupausta, että annan sille mielelläni mahdollisuuden jos toisenkin.

steampunk-kansi-1Finnconista mukaan tarttui Osuuskumman julkaisema Steampunk! – Koneita ja korsetteja -novellikokoelma, joka sisältää suomalaisten kirjoittajien steampunk-tarinoita. Kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt. Novellit ovat varsin vaihtelevia aiheiltaan ja tyyliltään, ja monessa on sellaisia uusia näkökulmia tai tapahtumapaikkoja, joita kokoelmalta toivoinkin.

On hienoa, että useampikin kirjoittaja on sijoittanut novellinsa tapahtumat Suomeen tai kirjoittanut suomalaisen päähenkilön. Tyypillisistä maisemista irtautuminen tuo heti tarinoihin uutta mielenkiintoa. Markus Harjun Prahan teurastajassa entinen tsaarin sotilas Eenok Rautaniska selvittää murhamysteeriä. Pidin kovasti kaupungin goottilaisesta tunnelmasta, poliittisen tilanteen kuvauksesta sekä mielenkiintoisesta päähenkilöstä. Muut henkilöt jäivät kuitenkin vähemmälle huomiolle, ja murhaajan henkilöllisyys oli arvattavissa.

Suomiteema jatkuu Heikki Nevalan Hevostuhatjalkaisessa, joka on minusta kertakaikkisen hykerryttävä novelli. Kieli sai nauramaan moneen otteeseen, ja kellokoneistolla kulkeva rovasti, jota häjytkin pelkäävät, on sopivan kammottava ilmestys. En olisi ensimmäisenä uskonut, että yhdeksi suosikeistani nousisi Pohjanmaalle sijoittuva novelli, jossa draaman aiheena on puimuri…

J.S. Meresmaan Augustine ja Magdalena Hain Vaskimorsian käsittelevät perinteisempiä steampunk-aiheita, jotka eivät oikein iskeneet minuun. Vaskimorsiamen kolmiodraama sai kyllä tyydyttävän lopun. Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa käyttää myös steampunk-kliseitä, mutta kieli poskessa, kuten nimestäkin jo voi arvata. Kepeä ja romanttinen tyyli ei suinkaan estä menoa yltymästä kuolemanvakavaksi. En ole aivan varma, onko kirjoitustyyli minusta ihailtava vai raivostuttava, mutta novellin kartanodraama viihdytti kyllä.

Kokoelman helmi on säästetty viimeiseksi. Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää voitti Atorox-palkinnon, eikä suotta. Eliniän pidentämiseen liittyviä moraalisia ja henkilökohtaisia kysymyksiä käsitellään hienovaraisesti ja yksinkertaistuksiin sortumatta tavalla, joka sai novellin pyörimään mielessä vielä pitkään jälkeenpäin. Novellissa on kaikki kohdallaan: kiinnostava maailma, henkilöt, joista on helppo välittää ja ajatuksia herättävä idea.

Kokoelma on jossain määrin epätasainen, mutta ehdottomasti viihdyttävä. Tarinoiden maailmat tempaisivat mukaansa niin, että unohdin aivan kaiken kyynisyyteni epämääräisiä höyrykeksintöjä kohtaan, koska olisihan se nyt vain niin hienoa. Ehkäpä itsekin joskus luovun päätäni puristavasta rattaasta ja kirjoitan kaikki uneksimani fantastiset, fysiikan lakeja uhmaavat keksinnöt…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s