Kuolema on ikuista unta – ajatuksia julman kiehtovasta maailmasta

Kuvitelkaamme, että on kesä ja tämä päivitys tapahtuu ajallaan eikä suinkaan puoli vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Palasin uudelleen Lucilla Linin Kuolema on ikuista unta -kokoelman tarinoiden pariin kootakseni hieman ajatuksiani. Toisiinsa liittyvät tarinat kertovat onnettomasta Marotin suvusta, jota vainoaa salaperäinen jumalhahmo.

kuolema on ikuista untaTarinakokoelmassa minua viehättää eniten historiallisten yksityiskohtien runsaus. Kokoelman avausnovellia lukiessani mieleeni palautuivat oitis British Museumissa ihailemani vanhat matkaoppaat, joissa esiteltiin roomalaisia raunioita ja muita nähtävyyksiä grand tourille lähteneelle nuorisolle. Kertojaääni on läpi kokoelman viehättävän vanhanaikainen ja tuo mieleeni vanhat kirjat, joita aikanaan metsästin ala-asteen kirjaston takahyllyiltä. Toisaalta kertojaääni, historiallisten faktojen määrä ja obskuurit kirjallisuusviittaukset johtavat jopa hiukan kansanvalistukselliseen sävyyn.

Aluksi minulla oli hankaluuksia välittää hahmojen kohtaloista, koska nämä tuntuivat enimmäkseen pinnallisilta ja ärsyttäviltä. Kauhun valtakunnassa, josta muutenkin pidin, aloin kuitenkin tuntea todellista sympatiaa Danielia kohtaan. Tulevaisuus on julma -tarinassa taas pidin kovasti nuorten miesten futurismi-innostuksesta – mennään ajelemaan automobiililla ja leikkimään futuristeja! Kokoelmassa on kyllä tavoitettu jotain pysyvää ja vähemmän mairittelevaa ihmisluonnosta… Tarinoiden taustalla piilevä mytologia luo kuvaa lovecraftmaisen armottomasta maailmasta, jossa kurja kohtalo saattaa odottaa ketä hyvänsä.

Pidän teoksessa eniten jostain, jota on vaikeaa määritellä – kyynisestä filosofiasta, joka tarinoista välittyy, rappiosta ja materialismista, historiallisten esineiden pinnallisesta ihailusta. Hahmot, jotka lainaavat kirjallisuuden merkkiteoksia ja keskustelevat taiteesta ja aatteista, eivät lopulta ole lainkaan syvällisiä. Pidän tunteesta, että tekijällä on paljon sanottavaa.

Teos tuntuu juuri sellaiselta fragmentaariselta tekstiltä, jonka voisi löytää museon uumenista tai vanhan kirjaston alahyllyltä, palaselta historiaa tai kirjallisuusperinnettä, jota ei ole luotu päällimmäisenä tarkoituksena lukijan viihdyttäminen.

Pitää vielä mainita, että pidän kovasti kirjan kuvituksesta, joka on myös kirjailijan käsialaa. Jos sekavat ajatukseni herättivät kiinnostusta – ja ajatuksia aikaansaavat kirjathan ovat aina hyvästä –, kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s