Suomalaiset matkanaiset Jäämerellä ja orientissa

”Minkälaiseksi mahtaa paisua maailmantuska niinä aikoina, jolloin kulkuneuvot ovat siksi parantuneet, ettei millään paikalla vanhalla maapallollamme ole enää uutuuden viehätystä? Mihin silloin ikävöi ikuiseen ikävään tuomittu ihmissuku? Tähtiinkö?”

Näin pohti Aino Kallas päiväkirjassaan vuonna 1908. Ja oikeaan näyttää osuneen.hapuli-ritva-ulkomailla

Tartuin Riikka Hapulin kirjaan Ulkomailla – Maailmansotien välinen maailma suomalaisnaisten silmin etsiessäni tietoa suomalaisnaisten matkailusta vuosisadan alkupuolella kirjoitusprojektia varten. Tutustuin kirjaan opinnäytetyön yhteydessä, ja nyt kun minulla oli aikaa paneutua siihen paremmin, se osoittautui niin mielenkiintoiseksi, että sitä sopii suositella muillekin.

Kirjassa tosiaan perehdytään nimenomaan naisten matkakokemuksiin ja -kertomuksiin. Ainakin oma kuvani siitä, mikä oli mahdollista yksin matkustavalle naiselle tuohon aikaan, laajeni huomattavasti. Kirjassa seikkailevat monet ajan kirjallisuus- ja kulttuuripiireistä tutut nimet, kuten jo edellä mainittu Aino Kallas, Helmi Setälä ja Elsa Enäjärvi (joka kirjoitti pakinoita nimimerkillä Serp). Monet vähemmän tunnetut henkilöt kuitenkin herättävät vähintään yhtä paljon kiinnostusta. Esimerkiksi Irja Spira, joka muutti lehtinaiseksi moderniin ja paheelliseen Pariisiin sekä matkusti Jäämerelle valaanpyyntialuksella, kuulostaa aivan loistavalta hahmolta. ”Hän kylläkin paljastaa varustautuneensa odottamattomia tapauksia varten pippurilla, nyrkkiraudalla, tuppipuukolla ja browningilla mutta ei kerro tarvinneensa niitä”, kerrotaan kirjassa. Luulenpa, että seikkalijattaria on tiedossa tarinassa jos toisessakin!

Kirja tarjoaa siis yhtä aikaa mahdollisuuden laajentaa kuvaa 1900-luvun alun suomalaisista kirjallisuuspiireistä sekä tutustua uusiin, mielenkiintoisiin hahmoihin. Teos on melko kevyttä luettavaa, eikä akateemista jargonia ole häiriöksi asti. Pääosassa ovat matkalaisten kertomukset ja kokemukset. Matkat suuntautuvat niin Eurooppaan kuin Lähi-itään, Yhdysvaltoihin ja Australiaankin.

Suosittelen teosta lämpimästi matkustamisen kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Itselleni se ainakin toimi lähdemateriaalina niin akateemisiin kuin fiktiivisiinkin kirjoitusprojektehin – ja herätti hirmuisen matkakuumeen!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s