Splatterpunk-antologia on ilmestynyt!

On kevään toisen julkaisu-uutisen aika: viime viikolla ilmestyneestä Ja hän huutaa -splatterpunk-antologiasta löytyy novellini Hopeasormi. Odottelen vielä tekijänkappaleita, mutta antologia kuulostaa lupaavan häiritsevältä – aamutee saattaa mennä väärään kurkkuun tämän äärellä! Omasta novellistani löytyy rituaaliväkivaltaa ja uskonnollista fanatismia uusrahvaanomaisessa hengessä.

Mietin pitkään, olisiko novelli pitänyt julkaista nimimerkillä, kuten osa antologian kirjoittajista on tehnyt. Rajumpaa ja häpeämättömämpää kamaa olisi nimittäin syntynyt. Tulin siihen tulokseen, että verilitrojen ja perversioiden määrä ei välttämättä paranna tekstin laatua eksponentiaalisesti (vaikka tässä tapauksessa se olisi kyllä voinut toimia!) ja julkaisin tekstin rehdisti omalla nimelläni.

Todellisuudessa en vain keksinyt tarpeeksi hienoa kirjailijanimeä…

JA HÄN HUUTAA -SPLATTERPUNK-ANTOLOGIA

Kansi: Sami Haavisto

Kansi: Sami Haavisto

Takakansi:

Splatterpunk on kauhukirjallisuuden räävittömin, kapinallisin ja väkivaltaisin alagenre, jonka kukoistusaika oli 80- ja 90-luvuilla. Miltä näyttää splatterpunk 2010-luvulla, kotimaisten kirjoittajien toteuttamana?

Kokoelman tarinoissa ruumiineritteet lentävät, seksuaaliset perversiot nousevat pintaan, musta huumori kasvattaa tummimmat kukkansa ja pinnan alla kytee voimakas viha vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä kohtaan.

Mukana menossa on suomalaisen uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion tunnetuimpia nimiä, kuten Juri Nummelin, Jussi Katajala, Jussi K. Niemelä ja Markus Harju.

Ja hän huutaa on rajuinta, mitä suomalainen kauhukirjallisuus on koskaan nähnyt. Se on äärimmäinen kokemus täynnä mustaa himoa, vihan vimmaa ja viiltävää kipua. Nyrkinisku suoraan vasten sovinnaisuuden kasvoja.

Sisällys:

Mixu Lauronen: Ja hän huutaa
Tuomas Saloranta: Pornokauppa
Juha Jyrkös: Itellajoonin blues
Dess Terentjeva: Ruho
Jani Kangas: Valaistunut
Markus Harju: Koodinimi Carpaccio
Nina Korento: Montmarten kyyhkyt
Matthew Pallasoja: Amurin varjoissa
Jyrki Pitkä: Kirurgi
Suvi Kauppila: Hopeasormi
Stig-Peter Lund: Hyvä nekrofiilis
Juri Nummelin: Lätterin suvun vaiheista
Irinja Itajara: Kuoriainen viemäriaukossa
Jussi Katajala: Orava osansa ottaa
Shimo Suntila: Jake Cannon vastaan veriviholliset
herrah: Mies junassa
Jussi K. Niemelä: Lebensraum

Tajunta Media 2014
Toimittajat: Tuomas Saloranta ja Juha Jyrkäs
Aavetaajuus-kirjat 2

ISBN: 978-952-6657-35-6

Kirjaa voi ostaa Aavetaajuuden verkkokaupasta (ennakkotilaushinta 15 € näkyy olevan vielä voimassa!).

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s