Richard Sharpe – erään kirjallisen pakkomielteen tarina

On tullut aika paljastaa enemmän tai vähemmän salainen paheeni. Olen koukussa Bernard Cornwellin historiallisiin romaaneihin. Pahimmaksi pakkomielteeksi on noussut Sharpe-sarja, joka kertoo yrmeän mutta urhean jalkaväen sotilaan seikkailuista Napoleonin sodissa. Tähän mennessä olen lukenut ainakin 16 kirjaa sekä muutaman novellin. Olen siis liikkeellä tositarkoituksella.

Lienee syytä selittää, miksi kyseessä on pahe ja miksi se tekee minut onnelliseksi.

image003

Sankarillisia roistoja ja miesten välistä ystävyyttä

Sharpe-kirjat ovat aikuisten vastine lapsena lukemilleni Poikien Seikkailukirjoille (kuten niitä takakannessa mainostettiin). Miehet läksivät miehisesti sotaan, rikollisista ja heittiöistä kuoriutuu kunnian miehiä tai toisinaan hulluja tappajia, ja ihmisen arvo mitataan taistelussa. Vaikka päähenkilömme Richard Sharpe on varsin kyyninen armeijan ja politiikan suhteen, ei ole ole epäilystäkään, etteikö koko touhussa olisi silti jotain kunniakasta ja tavoittelemisen arvoista.

Cornwellin sivuhenkilöillä on tapana jäädä paperinohuiksi karikatyyreiksi. Kiinnostava päähenkilö kuitenkin pelastaa koko sarjan. Sharpen puolella on helppo olla – hän on koko ajan altavastaajana, koska hänellä ei ole rahaa tai yhteiskunnallista asemaa, mutta siitä huolimatta hän onnistuu etenemään armeijan hierarkiassa ja selviämään mitä moninaisimmista juonitteluista ja täpäristä tilanteista. Hän on klassinen ryökäle, jolla on kultainen sydän jossain hyvin syvällä. Sharpe on hyvä taktikoimaan taistelutilanteissa, mutta politiikan hienouksiin törmätessään hän on hukassa.

Toinen sarjan kantavista henkilöistä on Sharpen alainen ja paras ystävä Patrick Harper, valtava (kyllä, tämä mainitaan hyvin usein) irlantilainen sotilas, jolla on myös valtava ase (tämäkin on kirjailijasta erittäin oleellista) sekä nokkelia kommentteja joka tilanteeseen. Hänen päätehtävänsä tuntuu olevan huolehtia Sharpesta tämän ajautuessa sotkusta toiseen. Sarjassa, jossa ei juurikaan rakenneta pitkäjänteisesti hahmojen välisiä suhteita, Sharpen ja Harperin ystävyys on jotain, mihin voi aina luottaa.Cornwell-S2012-#11-14_thumb[1]

Naiset, kohtalokkaat naiset

Mitä naishahmoihin tulee, niistä ei ole paljon sanottavaa. Melkein joka kirjassa on enemmän tai vähemmän olennainen naishahmo, joka on usein huora tai ainakin käyttää naisellisia avujaan saavuttaakseen valta-asemaa tai rikkauksia. Lisäksi kaikki haluavat vietellä Sharpen. Tätä ei sentään kirjoissa moralisoida, mutta naisista annetaan jokseenkin yksipuolinen kuva. He ovat joko petollisia huoria tai sodan uhreja. Persoonallisuutta harvalta löytyy nimeksikään.

Kun kuitenkin samalla todetaan, että armeijaa seuraa iso joukko naisia, joista osa on upseerien ja sotilaiden vaimoja, niin tilaa luulisi olevan muutamalle oikealle persoonallisuudelle. Harperin vaimo Isabella ja Sharpen vaimo Teresa, jonka kanssa hän ehtii hetken olla naimisissa, sentään saavat jonkin verran tilaa. Teresa on espanjalainen sissitaistelija, jonka hahmosta olisi saanut paljon enemmänkin irti. Hänet kuitenkin otetaan hengiltä melko pian, jotta tarinaan saadaan miehistä angstia.

Päähenkilön jatkuvat valloitukset tekisivät hänestä sietämättömän, ellei lukijalle jäisi sellainen olo, että hän on pikemminkin se, joka valloitetaan. Sharpe nimittäin rakastuu joka välissä. Niin usein, että se alkaa jo naurattaa. Hän myös menee naimisiin usein ja löyhin perustein. Ajatus karskista arpisesta upseerista, joka ihastuu ympäriinsä kuin pahainen teini ja käyttäytyy yhtä sulavasti, on jollain tavalla sympaattinen. Cornwell-S2012-#7-10_thumb[1]

”For they were soldiers.”

Kirjat noudattavat jotakuinkin samaa kaavaa: Sharpelle annetaan hankala tehtävä, viholliset armeijan sisällä aiheuttavat hänelle ongelmia, sankarimme tapaa kohtalokkaan naisen tai useamman, sitten juoksennellaan, juonitellaan ja ammuskellaan puskista, kohdataan arkkityyppinen pahis ja päähenkilö saattaa olla hetken alakynnessä. Joukkojen liikkeitä ja tykkien siirtelyä kuvataan pitkästi ja hartaudella. Seuraa PALJON TAISTELUA, josta hahmomme suoriutuvat sankarillisesti.

Kaavamaista, kyllä. Mutta niin kovin viihdyttävää.

Kaavamainen on myös kirjoittajan tyyli, joka varmasti joko uppoaa tai vihastuttaa. Esimerkiksi väliotsikon lausahdus toistuu usein. Joskus kirjasta toiseen toistuvat maneerit käyvät hermoilleni, toisinaan ne taas luovat ihan mukavaa jatkokertomusmaista tunnelmaa. Kirjat ovat kuitenkin helppoa, nopeaa ja ennen kaikkea koukuttavaa luettavaa. Osassa kirjoista armeijan liikkeiden kuvailu käy raskaaksi, mutta yllättävän hyvin sitäkin jaksaa lukea.Cornwell-S2012-#16-19_thumb[1]

Kirjasuosikkeja ja -inhokkeja

Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä 21 kirjaa ja kolme novellia. Kirjoja ei ole julkaistu kronologisessa järjestyksessä, ja osa niistä on myöhemmin kirjoitettuja esiosia, jotka kertovat päähenkilön nuoruudenseikkailuista. Kirjat on kirjoitettu yli kahdenkymmenen vuoden aikana, joten kirjailija on ehtinyt kehittyä sarjan aikana paljonkin, ja kirjojen tasossa on vaihtelua.

Seuraavassa lista sarjan kirjoista kronologisessa järjestyksessä, joka on minusta järkevin lähestymistapa lukemista aloittaessa.

Sharpe-kirjat kronologisessa järjestyksessä

(Sharpen nuoruudenseikkailuista kertovat romaanit)

  1. Sharpe’s Tiger (Richard Sharpe and the Siege of Seringapatam, 1799), 1997
  2. Sharpe’s Triumph (Richard Sharpe and the Battle of Assaye, September 1803), 1998
  3. Sharpe’s Fortress (Richard Sharpe and the Siege of Gawilghur, December 1803), 1999
  4. Sharpe’s Trafalgar (Richard Sharpe and the Battle of Trafalgar, October 1805), 2000
  5. Sharpe’s Prey (Richard Sharpe and the Siege of Copenhagen, 1807), 2001
  1. Sharpe’s Rifles (Richard Sharpe and the French Invasion of Galicia, January 1809), 1988
  2. Sharpe’s Havoc (Richard Sharpe and the Campaign in Northern Portugal, Spring 1809), 2003
  3. Sharpe’s Eagle (Richard Sharpe and the Talavera Campaign, July 1809), 1981
  4. Sharpe’s Gold (Richard Sharpe and the Destruction of Almeida, August 1810), 1981
  5. Sharpe’s Escape (Richard Sharpe and the Battle of Bussaco, September 1810), 2004
  6. Sharpe’s Fury (Richard Sharpe and the Battle of Barrosa March 1811, Winter 1811), 2007
  7. Sharpe’s Battle (Richard Sharpe and the Battle of Fuentes de Oñoro, May 1811), 1995
  8. Sharpe’s Company (Richard Sharpe and the Siege of Badajoz, January to April 1812), 1982 (suomennettu nimellä Kapteeni Sharpe, WSOY 1985, suom. Anu Niroma)
  9. Sharpe’s Sword (Richard Sharpe and the Salamanca Campaign, June and July 1812), 1983
  10. Sharpe’s Skirmish (Richard Sharpe and the Defence of the Tormes, August 1812) (novelli) 1999, laajempi korjattu laitos julkaistu 2002
  11. Sharpe’s Enemy (Richard Sharpe and the Defence of Portugal, Christmas 1812), 1984
  12. Sharpe’s Honour (Richard Sharpe and the Vitoria Campaign, February to June 1813), 1985
  13. Sharpe’s Regiment (Richard Sharpe and the Invasion of France, June to November 1813), 1986
  14. Sharpe’s Christmas (December 1813, Franco-Spanish border) (novelli), 1994, korjattu laitos julkaistu 2003
  15. Sharpe’s Siege (Richard Sharpe and the Winter Campaign, 1814), 1987
  16. Sharpe’s Revenge (Richard Sharpe and the Peace of 1814), 1989
  17. Sharpe’s Waterloo (Richard Sharpe and the Waterloo Campaign, 15 June to 18 June 1815), 1990
  18. Sharpe’s Ransom, December 1815, Normandy (novelli), 1994, korjattu laitos julkaistu 2003
  19. Sharpe’s Devil (Richard Sharpe and the Emperor, 1820–21), 1992

SCornwell-S2012-#1-3_thumb[1]uosittelen aloittamaan sarjan lukemisen Intia-trilogiasta, johon kuuluvat Sharpe’s Tiger, Sharpe’s Triumph ja Sharpe’s Fortress. Nautin suuresti nuoren ja vihaisen Sharpen seikkailuista Intiassa. Kirjailija tuntuu löytäneen uutta puhtia esiosia kirjoittaessaan. Sharpe on näissä kirjoissa parhaimmillaan ja jännityskin pysyy yllä. En haluaisi tehdä aiheesta postkolonialistista analyysiä, mutta onneksi ei tarvitse. Ensimmäisen kirjan luettuaan tietää melko hyvin, kolahtaako sarja.

Sharpe’s Trafalgar, jossa päädytään sarjalle epätyypillisesti merelle, sekä Sharpe’s Prey, joka kertoo Kööpenhaminan piirityksestä, ovat myöskin viihdyttäviä ja lukemisen arvoisia. Sharpe’s Preyssä esitellään kerrankin kiinnostavia sivuhahmoja. Juonitteleva kapteeni Lavisser ja lordi Pumphrey jäivät mieleen, vaikka yleensä näiden kirjojen sivuhahmot painuvat unholaan. Lisäksi kirjassa on järkevä naishahmo (!), tanskalainen Astrid, jonka kanssa Sharpe ei päädy naimisiin (!), ja hieman lisätietoa päähenkilön ankeasta lapsuudesta, mikä on aina hienoa.Trafalgar

Koska kirjoja ei ole kirjoitettu kronologisessa järjestyksessä, seuraa hieman outo vaikutelma, että päähenkilö on nuorempana huomattavasti aikuisempi ja fiksumpi niin nais- kuin muissakin asioissaan ja taantuu oudosti vanhetessaan. Kirjailijan kaikinpuoleinen kehitys näkyy selvästi. Esiosiin on kuitenkin helppoa suhtautua omana kokonaisuutenaan, koska ne sijoittuvat maantieteellisesti eri paikkoihin ja eroavat aiheiltaankin muusta sarjasta.

Muiden sarjan kirjojen laittaminen järjestykseen on hankalaa. Joukossa on heikompia ja vahvempia lenkkejä. Suosikeistani mainittakoon vielä Sharpe’s Regiment, jossa Sharpe ja Harper matkustavat Englantiin etsimään kadonneita joukkoja. Sharpe ei tiedä miten suhtautua siihen, että hänestä on tullut julkkis, saamme tietää lisää hänen köyhästä ja kurjasta lapsuudestaan, mysteerin selvittäminen vaatii värväytymistä armeijaan salanimillä, ja kaikki huipentuu ilahduttavan teatterimaiseen loppuratkaisuun. Lisäksi Sharpe päätyy naimisiin. Taas.

5620Ensimmäisenä kirjoitetuissa osissa sarja vielä etsii muotoaan ja kirjat keskittyvät pitkälti tylsähköihin taistelukuvauksiin. Ainoa kirja, jota äkkiseltään en voi mitenkään suositella, on Sharpe’s Company. Muistoni kirjasta ovat kertakaikkisen ankeita. Valitettavasti tämä kirja on myös sarjan ainoa suomennettu osa. Suomennos ilmestyi vuonna 1985 nimellä Kapteeni Sharpe, eikä suomennoksen lukeminen ainakaan parantanut käsitystäni kirjasta. Valitettavasti suomennos on melko kauhea. Jos 1800-luvun sotilas urahtaa ”bloody buggers” tai ”bugger this”, niin sitä ei välttämättä kannata kääntää homotteluksi…* En lainkaan ihmettele, ettei sarjaa käännetty lisää. En minäkään olisi enempää lukenut, jos olisin aloittanut tästä kirjasta ja ollut pelkän suomennoksen armoilla.

* Tällä metodilla tosin saisi aikaan hienoja kirouksia. Paperiaaveiden ehdotus on ”bugger all” – ”pankaa kaikkea!”

Paheellista mutta ah niin viihdyttävää

Tiedän, että parempiakin kirjoja olisi olemassa. Ajatus nalkuttaa takaraivossa, kun tartun seitsemänteentoista Sharpe-kirjaani. Voisin lukea jotain kehittävää. Jotain haastavaa. Jotain postmodernia. Mutta tässä kirjassa pahasuinen sankarimme lähtee taas kerran sotaan, koska se on ainoa asia, jossa hän on hyvä. Huhut kertovat, että tässä kirjassa Harper takoo Sharpelle miekan (!). Yläluokkaiset upseerit saavat jälleen kerran nähdä, miten homma hoituu. Ja se kaikki on niin kovin viihdyttävää.

Voin suositella sarjaa historiallisten seikkailuromaanien tai sotaromaanien ystäville, jotka eivät ota kirjojaan tai historiaansa liian vakavasti. Ei kaiken aina tarvitse olla suurta kirjallisuutta.

Pakkomielle pahenee eli Cornwellin muu tuotanto

Olen viime aikoina laajentanut Cornwell-pakkomiellettäni Yhdysvaltain sisällissodasta kertovaan Starbuck Chronicles -sarjaan, jonka mustahiuksinen päähenkilö muistuttaa epäilyttävästi Sharpea. (Ehkä joskus kirjoitan analyysin mieskirjailijoiden miespäähenkilötyypeistä.) Avautunen Starbuckista, kunhan olen lukenut kaikki ilmestyneet osat. Tähän asti olen ollut varsin viihdyttynyt.

Cornwellilta suomennetaan parhaillaan 800-luvun Englantiin sijoittuvaa The Saxon Stories -sarjaa, jota on ilmestynyt suomeksi seitsemän osaa. Kirjailija on ilmeisen suosittu täälläkin, joten ehkä Sharpe-sarjankin suhteen on vielä toivoa. Minä olisin ensimmäisenä vapaaehtoisena selvittelemässä 1800-luvun armeijatermistöä…

Fantasian ystävät muistavat Cornwellin kenties hienosta Talvikuningas -romaanista, joka kertoo Merlinistä ja kuningas Arthurin ritareista varsin maanläheiseen sävyyn. Kirja kuuluu The Warlord Chronicles -trilogiaan, jonka suomentaminen lopetettiin. Jonakin päivänä kaivan esiin sarjan viimeiset osat kunhan 1800-luvun sodilta ehdin.

Lopuksi on mainittava, että Sharpe-kirjojen pohjalta on tehty myös sarja tv-elokuvia, joissa Sharpea esittää nuori ja kaunis Sean Bean. Suosittelen lämpimästi. Tässä on sarja, jossa Sean Beanin hahmo ei kuole!tumblr_n8ax64lm361sm413no1_1280

Advertisements

4 thoughts on “Richard Sharpe – erään kirjallisen pakkomielteen tarina

  1. Hei, jostain syystä huomasin tämän postauksen vasta nyt – mutta onneksi ylipäätään satuin huomaamaan! On nimittäin aika vakuuttavaa settiä. Pitänee ehkä alkaa lukea näitä. (Tiettyä varovaisuutta noudattaen toki.)

  2. Oo, joku luki tämän! Suosittelen kirjoja kyllä, tietyin varauksin. Minulta saa lainaan jos ei kirjastosta löydy. Elokuvat ovat myös suurimmaksi osaksi erinomaisen viihdyttäviä!

  3. Loppukaneettiin liittyen: hämmennyin kovasti Arrival-elokuvaan myös senkin takia ettei Sean Bean kuole siinä.

  4. En oo nähnyt Arrivalia! Tää on kuitenkin paras meemi, koska se on niin kauan kuolematta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s