Kirja-arvostelu: Liz Williams – Worldsoul

Liz Williamsin Worldsoul (Prime Books 2012) on myyttisen kaupunkifantasiatrilogian aloitusosa. Worldsoulin kaupunki sijaitsee ulottuvuuksien välisessä yhtymäkohdassa. Kaupunki on elävä organismi, jota vanhat ja uudet tarinat ja legendat muokkaavat. Worldsoulin sydämessä on mahtava kirjasto, joka kätkee sisälleen valtavan määrän tietoa, tarua ja mytologiaa – legendaarinen Aleksandrian kirjastokin on löytänyt tiensä Worldsouliin.
worldsoul
Tässä kaupungissa kirjastonhoitaja aloittaa päivänsä aseistautumalla ja vahvistamalla suojataikansa. Monet kirjoista ovat elossa ja omapäisiä tai suorastaan vaarallisia. Kirjastonhoitajien tehtävänä on ehkäistä niiden aikaansaamat katastrofit ja säästää kirjaston ikivanhan johtokunnan hermoja. Kirjastossa on alkanut tapahtua outoja: vanhat tarinat karkaavat kirjojen sivuilta kaupunkiin tekemään tuhojaan. Lisäksi kaupunkia vaivaavat erikoiset kukkaisterrori-iskut. Kirjastonhoitaja Mercy Fanen tehtäväksi lankeaa sotkun selvittäminen. Hän ajautuu mukaan monimutkaiseen juonittelukuvioon, jossa eri tahot taistelevat kaupungin ja kirjaston hallinnasta.

Worldsoulin kaupunki on ehdottomasti kirjan parasta antia. Kirjaston ympärille rakentuvan kaupungin unenomainen logiikka ja sen kulttuuriset ja tarinalliset kerrostumat tekevät Worldsoulista värikkään ja kiehtovan miljöön. Myyttejä ei pahemmin avata, vaan erilaisia viittauksia heitetään lukijan eteen hengästyttävään tahtiin. Toisaalta tiettyyn mytologiaan paremmin perehtyneestä lukijasta käsittely saattaa jäädä pinnalliseksi. Jos yksi tarinan juonittelijoista on itse Loki, niin aiheesta luulisi saavan hieman enemmän irti.

Worldsoul on kirja, josta haluaisi pitää. Perusidea on hieno, ja kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia ja kiehtovan oloisia henkilöitä. Mihinkään ei kuitenkaan sarjan ensimmäisessä osassa ehditä paneutua kunnolla. Juoni etenee vauhdilla ja näkökulmat vaihtelevat tiuhaan tahtiin. Näkökulmahenkilöitä on yksinkertaisesti liikaa: meillä on kirjastonhoitaja Mercy Fane, alkemisti Shadow, demoni Gremory, kirjaston ilkeältä, byrokraattiselta versiolta vaikuttavan The Courtin johtaja Jonathan Deed, maagi Darya… Kaikilla hahmoilla on omat päämääränsä, jotka selvenevät vähitellen. Soppaan ovat sotkeutuneet niin Taivas ja Helvetti kuin muinaiset jumaluudetkin. Lukijalta vaaditaan aikamoista ajatusakrobatiaa, jotta tarinan langat pysyvät järjestyksessä.

Williamsin kirjoitustyyli on miellyttävää, iskevää ja nopealukuista. Kirja on täynnä mielenkiintoisia naishahmoja, joita ei valitettavasti vielä ehditä syventää. Worldsoul on trilogian aloitusosa, jossa tarinan rakennuspalikoita vasta asetellaan paikoilleen. Kirja herättää useampia kysymyksiä kuin mihin se vastaa. Mitä on tapahtunut Mercyn äidille ja tämän kumppanille, jotka ovat lähteneet uhkarohkealle retkelle ulottuvuusaluksen miehistössä? Mikä merkitys on Mercyn pohjoisella sukuperimällä? Millainen on Shadown menneisyys? Melkein kaikki langat jäävät kirjan lopussa auki. Worldsoul tuntuu enemmän romaanin ensimmäiseltä kolmannekselta kuin itsenäiseltä teokselta.

Worldsoul palkitsee lopulta lukijan, joka uskaltaa antautua tarinan logiikan vietäväksi eikä piittaa liikaa siitä, että osa mytologiaviittauksista jää ymmärtämättä. Tarinaa ei kuitenkaan missään nimessä saada päätökseen vielä tässä osassa. Luottaako siis kirjailijaan vielä toisen ja kolmannen osan verran siinä toivossa, että tarinan ja hahmojen potentiaali pääsee oikeuksiinsa? Lukija tehköön omat johtopäätöksensä.

Arvostelu on ilmestynyt Spin-lehden numerossa 1/2015.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s