Gaiman-teema jatkuu! Syksyllä tulin arvostelleeksi Neil Gaimanin uusimman novellikokoelman, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ollapa itsekin yhtä taidokas.
Arvostelu on ilmestynyt Spin-lehden numerossa 3-4/2015.
On aina tapaus, kun Neil Gaimanilta ilmestyy uusi kirja. Tällä kertaa vuorossa on novellikokoelma Trigger Warning – Short Fictions and Disturbances (Headline 2015). Edellisestä kokoelmasta onkin jo aikaa, joten on ilahduttavaa päästä näkemään, mitä kaikkea Gaiman on tässä välissä ehtinyt kuvitella.
Novellikokoelmien arvosteleminen on vaikeaa, ellei tarinoita ole kirjoitettu tarkoituksella yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Trigger Warningin novellit ja runot on koottu vuosien varrelta, joten lopputuloksena on kiehtova ja sekalainen tilkkutäkki, jossa kaikki on vähän vinksahtanutta ja ihmeellistä. Gaiman on loistava novellinkirjoittaja, joka käsittelee aihetta kuin aihetta taiten ja inhimillisyyttä osoittaen.
Olin erityisen ilahtunut ”A Calendar of Tales” -tarinoiden sisällyttämisestä kokoelmaan.
Vuonna 2013 Gaiman kirjoitti joka kuukaudelle novellin, jota varten fanit saattoivat lähettää ideoita ja taidetta. Maaliskuun tarinassa kaivataan merelle, lokakuussa tavataan lampun henki ja marraskuussa poltetaan papereita kirpputorilta ostetulla alttarilla. On sääli, että tarinoihin liittyvää taidetta ei nähdä kokoelmassa. Projektia pääsee onneksi ihmettelemään kokonaisuudessaan osoitteessa www.acalendaroftales.com.
Kokoelman fanifiktio-osasto jäi myös mieleen positiivisella tavalla. Tai eihän se toki ole fanifiktiota, jos oikea kirjailija tarttuu toisen kirjoittajan kehittämään maailmaan ja hahmoihin… Pidin erityisesti Sherlock Holmes-tarinasta ”A Case of Death and Honey”. Gaimanhan on kirjoittanut Holmesista ennenkin klassikoksi kohonneessa ”Vihreiden kirjainten arvoitus” -novellissaan (”A Study in Emerald”), jossa Conan Doylen ja Lovecraftin maailmat kohtaavat karmivalla tavalla. Nyt vuorossa on astetta perinteisempi tarina, joka sijoittuu Holmesin elämän ehtoopuolelle ja luo kerta kaikkiaan tyydyttävän ratkaisun elämää suuremman etsivän tarinalle.
”The Return of the Thin White Duke” -novelli taas on saanut inspiraationsa David Bowien alter egosta. Gaiman tuo Bowien futuristisromanttisiin visioihin taikaa ja inhimillisyyttä. Tuloksena on satumainen, ihana ja julma tarina, jonka haluaisi uskoa olevan totta.
”Nothing O’Clock” vedonnee Doctor Whon ja etenkin 11. tohtorin faneihin. Tarina on tunnelman ja henkilöiden puolesta hyvin uskollinen tv-sarjalle. Minut se jätti kylmäksi, koska henkilöistä tuntui puuttuvan se inhimillisyys, jota Gaiman yleensä onnistuu luomaan oudoimpiinkin hahmoihinsa.
Trigger Warning sisältää nimensä mukaisesti myös kiitettävän määrän pelottavia ja mahdollisesti triggeröiviä tarinoita. Yksi kokoelman vaikuttavimmista tarinoista on ”The Man Who Forgot Ray Bradbury”. Kun muisti rappeutuu ja asioiden nimet ja käsitteet katoavat mielestä, häviävätkö ne myös maailmasta? Muistamisen teema yhdistyy saumattomasti Fahrenheit 451:n kuvastoon.
Kaksi eniten odottamaani tarinaa on säästetty kokoelman loppuun. ”The Sleeper and the Spindle” ilmestyi 2014 Chris Riddellin kuvittamana satukirjana. En ehtinyt etsiä sitä käsiini ennen novellikokoelman ilmestymistä, mutta tämän jälkeen ainakin täytyy tehdä niin. Oletko aina halunnut lukea tarinan, jossa Lumikki pukee panssaripaidan päälleen ja lähtee kääpiöiden kanssa pelastamaan Ruususta? Siinä tapauksessa tämä on sinun tarinasi. Ja kuitenkin tuo kuvaus antaa väärän kuvan tarinasta, joka on yllättävän hidas ja syvällinen. Siinä on sopivassa määrin tuttua, outoa ja arvaamatonta.
Ennen viimeistä novellia on sijoitettu suosikkirunoni ”In Relig Odhráin”, joka kertoo Ionan luostarin legendasta. Tarinan mukaan Pyhä Columba rakensi saarelle kirkkoa, mutta kaikki rakennettu hajosi joka yö. Jotta rakennus saataisiin valmiiksi kirkon perustuksiin piti haudata elävä mies. Odhran tarjoutui vapaaehtoiseksi ja kirkko saatiin rakennettua. Hän ei kuitenkaan pysynyt kuolleena vaan tarjoili haudan takaa harhaoppisia näkemyksiä tuonpuoleisen luonteesta… Häiritsevän runon rytmi toimii loistavasti ja saa sen kummittelemaan mielessä. Samalla runo virittelee myyttistä tunnelmaa seuraavaa tarinaa varten.
Kokoelman päättää Unohdettujen jumalien (American Gods) maailmaan sijoittuva ”Black Dog”. Shadow vaeltaa edelleen ympäri Brittein saaria ja päätyy pikku kyläseen, jonka asukkailla on synkkiä salaisuuksia. Gaiman saa lukijan ymmärtämään epämiellyttäviä ja vaarallisia hahmoja, joissa ihmisyys kenties onkin pelottavinta. Novelli muistutti minua taas siitä, miksi pidän Unohdettuja jumalia kenties Gaimanin parhaana teoksena. Shadow on hieno hahmo kaikessa läpinäkymättömyydessään. Novellissa vihjataan, että Shadown lomailu saattaa olla loppumassa. Gaiman onkin kertonut blogissaan, että seuraavaksi hänellä on työn alla jatko-osa Unohdetuille jumalille. Tämän kokoelman jälkeen sitä ei voi odottaa kuin innolla.
Paperiaaveet 