Kirja-arvostelu: Kate Locke – God Save the Queen

Syksyllä sorruin taas lukemaan steampunkia. En ole varma olisiko pitänyt. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että tartuin kirjaan lähinnä kannen takia, mikä kertoo varmasti kaikenlaista kyseenalaista maustani ja harkintakyvystäni…

Kirja-arvostelu on ilmestynyt Spin-lehden numerossa 3-4/2015

12823329


Kate Locken God Save the Queen (Orbit 2012) on The Immortal Empire -sarjan avausosa. Trilogia sijoittuu 2000-luvun vaihtoehtoiseen Britanniaan, jota hallitsee kuningatar Viktorian johtama vampyyriaristokratia. Ensimmäisessä osassa seikkaillaan steampunkhenkisessä Lontoossa.

Kirja herätti epäilykseni heti. Kansi oli aivan liian värikäs ja houkutteleva, ja kaiken kukkuraksi kirja vaikutti edustavan sekä steampunkia että urbaania fantasiaa, kahta genreä, joihin olen liian usein joutunut pettymään mitä laatuun tulee. Toisaalta ajatus vaihtoehtohistoriasta ja viktoriaanisesta nyky-Lontoosta oli liian herkullinen sivuutettavaksi.

Tässä maailmassa luokkayhteiskunta on vahvasti voimissaan. Ravintoketjun huipulla ovat kuolemattomat vampyyrit. Ihmissudet, joita löytyy enimmäkseen Skotlannista, edustavat vähäisempää aristokratiaa. Sekä vampirismi että ihmissusius ovat ruton aiheuttaman geenimutaation seurausta. Vampyyrien ja ihmissusien lisäksi olemassa on puoliverisiä (kutsutaan heitä nyt vaikka steampunkfaneiksi). Puoliveriset ovat vahvoja ja aggressiivisia ja toimivat aristokraattien henkivartiokaartina, mutta olennaisinta tuntuu olevan, että heillä on neonväriset hiukset ja silmät.

Muutenkin kirjassa kiinnitetään paljon huomiota visuaalisuuteen, kuten steampunkissa kai kuuluukin. Hahmojen ulkonäköä ja etenkin vaatevalintoja kuvataan rakkaudella, ja välillä tuntuu, että päähenkilö on koko ajan vaihtamassa vaatteita. Vaatemuoti on ihan mukavaa mutta varsin perinteistä steampunk-osastoa mekon päällä käytettävine korsetteineen. Tämän lisäksi kirjassa puhutaan ruoasta niin usein, että aloin epäillä lukevani romantiikkaa tai Viisikko-romaania.

Päähenkilömme on puoliverinen Xandra Vardan, joka on jonkinmoinen ihmelapsi poikkeuksellisine taistelutaitoineen. Selvittäessään siskonsa katoamista hän saa tietää odottamattomia asioita niin aristokratiasta kuin omasta syntyperästäänkin. Lisäksi Xandra hankkii itselleen parisataa vuotta vanhemman ihmissusipoikaystävän, joka on vielä alfauros (tietysti!). Kirjan juoni ei ole kovin ihmeellinen – päähenkilö ehtii lähinnä kadottaa ja löytää useita sukulaisia – mutta siinä on muutama yllättävä  ja ilkeä käänne, jotka pelastavat paljon.

Väkivaltaisuudesta huolimatta kirjan tunnelma on nuortenkirjamainen. Hahmojen väliset suhteet tuntuvat ohuilta ja räjähdysherkiltä. Parikymppinen päähenkilö on tunne-elämältään vielä vankasti teinin tasolla. Vaikka Xandra on näkökulmahenkilö, hänen toimintaansa ja ailahteluitaan on välillä vaikea ymmärtää. Minäkertojaa olisi voinut käyttää paremminkin. Nyt Xandra kuvailee yksityiskohtaisesti moottoripyöränsä ja asuvalintansa, mutta ei tunteitaan tai motivaatioitaan. Vaikutelma on väistämättä pinnallinen.

Kritiikkiä ansaitsee myös se, että suurin osa maailmanrakennuksesta tapahtuu kirjailijan alkusanoissa sekä lopun liitteissä. Kirjan maailma ei ole niin pitkälle eriytynyt tai monimutkainen, etteikö tätä kaikkea olisi voinut upottaa itse tarinaan. Sanastoa ei ainakaan olisi missään nimessä tarvittu. Tyhmempikin lukija kyllä tajuaa, mitä hassun nimiset laitteet ja vipstaakit ovat. Teknologia on nimittäin aivan samanlaista kuin meidän 2000-luvullamme, kaikelle on vain annettu steampunkin pintasilaus. Valtavan vaihtoehtohistoriallista tunnelmaa ei vielä luoda sillä, että kännykkä onkin rotary ja auto motor carriage…

Vampyyrit ja ihmissudet ovat lievästi omaperäisestä syntytarinastaan huolimatta aivan samanlaisia kuin tuhannessa muussakin tarinassa. Kirjan mielenkiintoisimpia hahmoja ovat goblinit, saman ruttomutaation tuloksena syntyneet hirviömäiset otukset, jotka asuvat vanhoissa metrotunneleissa Lontoon alapuolella. Niillä on selvästi oma, epäihmismäinen kulttuurinsa ja moraalikäsityksensä. Goblinit esitellään kohtauksessa, joka on kuin suoraan Christina Rossettin ”Goblin Market” -runosta – minkä kirjailija tietysti vääntää rautalangasta lukijalle, joka ei tajua intertekstuaalista viittausta. Taas turhaa selitystä! Goblineista kerrotaan ensimmäisessä kirjassa valitettavan vähän, mutta juonenkäänteet antavat olettaa, että jatkossa niihin päästään perehtymään paremmin.

Maailmanrakennuksesta on vielä todettava, että kanadalainen kirjailija on onnistunut luomaan uskottavan ja elävän Lontoon. Ainoana valituksen aiheena voisi olla ylitsepursuava englantilaisuus – hahmojen perienglantilaiset sananparret käyvät jo koomisiksi.

God Save the Queen osoittautui lopulta lievästi positiiviseksi yllätykseksi. Vaikka maailmasta ei saatu irti läheskään kaikkea potentiaalia, juonenkäänteet olivat tarpeeksi yllätyksellisiä pitääkseen mielenkiintoa yllä. Kirja oli helppo ja viihdyttävä lukukokemus, joka ei vaatinut liikaa ajattelua mutta ei toisaalta herättänyt suurta turhautumistakaan. Tarina jäi sen verran kiinnostavaan kohtaan, että seuraavia osia voisi harkita sadepäivän lukemistoksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s