Huonon Fantasian Lokikirja: R. A. Salvatore – Kharonin kynsi

Jos Ikikesä-saagan edellinen osa herättikin varovaista toivoa, niin ei hätää: kolmas osa Kharonin kynsi murskaa kaikki haaveet jälleen julmalla tavalla. Olen miettinyt, mikä D&D-luokitukseni on, kun kestän tällaista kerta toisensa jälkeen. Chaotic Masochist? Mutta asiaan.

Niin synkkää, niin rankkaa

Asiaan menee Salvatorekin jo heti kirjan ensimmäisellä sivulla. Raiskausteema oli kiitettävän taka-alalla kakkososassa. Mutta nyt drowit harjoittavat välittömästi vähän kulttuuriaan: ”Niinpä Zeerith olikin turvautunut puolitiedottomaan Brack’thaliin, ja tämän siemenestä oli siinnyt Ravel, joka oli siten sekä Brack’thalin veli että hänen poikansa.” Zeerith on siis Brack’thalin äiti. Joku voisi nyt tähän todeta, ettei insesti ole drowien keskuudessa tabu, mutta kirjan perusteella ei siltä vaikuta. Brack’thalin mielestä tapahtuma on selvästi nöyryyttävä.

Teemojensa puolesta Ikikesää voisi kutsua raiskaussaagaksi. Hyväksikäyttö on koko sarjassa oleellisessa osassa niin juonen, hahmonrakennuksen kuin keskustelujenkin tasolla. Ja ei, aihetta ei käsitellä hyvin. Osana drowkulttuuria sen voi vielä niellä, koska koko rotu on rakennettu hajoamaan omaan mahdottomaan pahuuteensa, mutta raiskauksen uhka on läsnä koko ajan – jos sattuu olemaan lapsi tai nainen. Jos on Drizzt, ei tarvitse ymmärtää koko jutusta mitään.

Drizztin totaalinen sokeus tässä ehkä eniten korpeaakin. Olen odottanut kahden kirjan ajan, että hän edes tajuaisi, millaisia traumoja Dahlialla on, mutta ei, tyttöystävässä on vain jotain mystistä ja käsittämätöntä vikaa. Drizzt, missä sinä oikein kasvoit? Miten kukaan voi kasvaa Menzoberranzanissa ja olla noin tietämätön? Entä elämä maanpinnalla ja se sadan vuoden aikahyppy, joka hiljattain tehtiin, eikö sinä aikana selvinnyt mitään? Mikä idiootti.

Idiotismia pahentaa kolmiodraamakuvio, jota viritellään kaikista henkilöistä Entrerin, Dahlian ja Drizztin välille. Mitäs nyt helvettiä? Entreri on siis liittynyt Drizztin ja Dahlian porukkaan, koska kaikki haluavat saada tuhotuksi Kharonin kynnen – miekan, johon Entrerin elinvoima on sidottu ja jonka avulla häntä voi kontrolloida. Miekka pitää syöttää Gauntlgrymin tulialkuolennolle. Entreriä ei haittaa kuolla siinä samassa.

Entreri tajuaa välittömästi, miksi Dahlia vihaa Herzgo Alegnia niin paljon. He sitten bondaavat nuotiolla hyväksikäyttötraumoistaan ja Drizzt tulkitsee sen romanttiseksi kiinnostukseksi tirkistellessään puskista. Tässä yhteydessä käytetään sanaa ”aisankannattaja”. Voi jumankauta. Missä välissä edes sovittiin, että Drizztin ja Dahlian suhde on monogaaminen? Minusta kukaan ei puhunut mitään, Dahlia vain alkoi käyttää merkityksellistä korvista ja sitten pantiin.

Drowit ovat droweja

Samaan aikaan toisaalla drowit tekevät jotain järkevää. Tätä ei olekaan nähty monen monituiseen kirjaan. Xorlarrinin huone on päättänyt lähteä Menzoberranzanista ja perustaa Gauntlgrymiin kilpailevan kaupungin. Ilkeä matriarkaatti tuntuu toimivan sillä tavoin kuin olisi tarkoitus, ja kerrankin drowien nähdään pelaavan valtapelejään järkevästi. Pelkäsin, että sankarimme pärähtäisivät paikalle ja räjäyttäisivät drowien aikaansaannokset tuusannuuskaksi, mutta näin ei käynytkään. Uudet drowhahmot vaikuttavat kiinnostavilta. Salvatore ei ole myöskään unohtanut mieskauneutta:

”[Ravel] tarkkaili Tiagoa tämän laskeutuessa ketterästi alas satulasta ja kiiruhtaessa suoristamaan täydelliset vaatteensa ja hopeanhohtoisen rengashaarniskansa. Hyvä että ehtivät jalat ensin osua maahan. Lyhyet, valkeat hiukset oli aseteltu täydellisesti ja tyylikkäästi, kuten kaikki muukin hänessä – samaa Baenren täydellisyyttä kuvastivat kapeiden kasvojen luut, silmien muoto ja loiste ja jopa ohuet, valkeat viikset, jotka olivat harvinaisuus drowhaltioiden piirissä. Huhuttiin jopa, että Baenren huone oli viime aikoina tuhlannut suuren osan mahdistaan huoneen sisäpiirin kauneuteen, mutta jos Tiagoon oli käytetty sellaisia loitsuja, se oli tapahtunut kauan sitten, hänen syntymänsä aikoihin. Hänen kasvonsa olivat aina näyttäneet olevan ’sienen paremmasta puolesta tehdyt’, kuten vanha hyvään onneen viittaava drowsanonta kuului.”

Viikset! Drowien kauneusloitsut! En kestä! Tämähän on hyvää kamaa. Tiago/Ravel-laiva alkoi heti seilata. Tiago on vielä sellainen itsetietoinen ja kopea drowmies, jollaista nämä kirjat ovat kaivanneet. Täytyyhän jonkun osata pelata matriarkaattia! Jonkinlaista huumorintajuakin on havaittavissa. Epäilen vahvasti, että hänen käy vielä huonosti, mutta tähän asti olen ilahtunut. Lisäksi hänellä on oma agendansa: hän himoitsee legendaarisen drowsepän Gauntlgrymin tulessa takomia täydellisiä aseita. Voin samaistua, Tiago.

Ravel on drowvelho, joka on kehittänyt hienoja lukinseittimuodostelmaloitsuja. Kirjassa sanotaan erikseen, että velhot eivät enää mumise ja heiluttele käsiään (kuten aiemmin). Hänen magiaansa kuvaillaan ihailtavan eroottissävyisesti: ”Ravel hengitti syvään ja veti itseensä voimaa, jonka hän tunsi keskittyvän ankkuripalloon, ja suloisen voiman väreet kihelmöivät hänen sormissaan ja kämmenissään ja kulkivat hänen käsivarsiaan pitkin, niin että hänen lihaksensa jännittyivät ja kovettuivat. […] Hän päästi kasvavan mahdin kehoonsa ja sieluunsa. Hän sulautui siihen, yhtyi siihen, sopeutui siihen…”

Kolmiodraama vai kolmio? Vaiko sittenkin kaksio?

Tällä välin Drizzt keskittyy fantasioimaan Dahliasta ja Entreristä. Myöhemmin väitetään, että Kharonin kynsi on vastuussa mielikuvista. Drizzt ei tunnu itsekään uskovan tätä. Lisäksi hän obsessoi jälleen Entreristä. Asiaan olisi yksinkertainen ratkaisu. Se ei tietenkään valkene Drizztille. Seuraavassa Drizztin ja Entrerin kootut:

”Minun pitäisi kavahtaa tätä mutkittelua, poikkeamisia muiden valitsemiin paikkoihin. Pitäisi, mutta en pysty kiistämään etteikö siinä olisi oma viehätyksensä. Dahliassa, joka mutkittelee villimmin kuin maantie, ja Entrerissä, joka näyttää olevan siteeni toiseen elämään toisessa ajassa ja maailmassa. Artemis Entrerin läsnäolo vaikeuttaa elämääni mutta tekee sen samalla yksinkertaisemmaksi.”

”Hän tunsi hyvin tuon ilmeen – jääkylmän, täysin tunteettoman, kaikesta myötätunnosta riisutun ilmeen – sadan vuoden takaa. Tuollainen muistutus siitä, mikä mies Artemis Entreri oli, romahdutti Drizztin romanttisen nostalgiset haavekuvat kertarysäyksellä ja ravisteli häntä melkoisesti.”

”Drizzt pohti suhdettaan Dahliaan. Mitä heidän välillään oli? Olivatko heidän lemmenhetkensä olleet rakkautta vai hupia?
     Ja ellei se ollut rakkautta, niin miksi Dahlian ja Entrerin puheet kiinnostivat Drizztiä niin kovasti?
     Koska kyse oli Entreristä?
     Ehkä kaipaus menneeseen muovasi vain tiettyyn rajaan asti hänen suhtautumistaan Entreriin. […] …ehkä Artemis Entrerin musta menneisyys alkoi repiä rikki hänen ajan kultaamia muisteloitaan.”

”Heidän välillään tapahtui sillä hetkellä jotain muutakin kuin vain se, että molemmat katsoivat heidän voivan hyötyä varjon paosta. Drizzt näki Entrerin katseessa jotain muuta.
     Hänelle valkeni jotain sangen järisyttävää: Artemis Entreri luotti häneen.”

Nyt mennään jo jossain Jäätuulen laakson aikaisissa tunnelmissa! Alkuperäinen pakkomielle on palannut. Jos lopettaisin tähän, avautuminen päättyisi jopa positiivisissa merkeissä. Näin en tietenkään tee.

”’Bregan D’aerthe!'”

Sankarimme menevät hiiviskelemään drowien valloittamaan kääpiömestaan. Ei ole yllättävää, että he jäävät kiinni. Onneksi Entrerillä on ovela juoni: hän väittää, että kolmikko kuuluu Bregan D’aertheen, Jarlaxlen miespalkkasoturijoukkoon. Drizzt improvisoi huonosti ja väittää nimensä olevan Masoj. Jos lukijakin muistaa, että sen nimisen tyypin Drizzt tappoi Musta haltia -sarjassa, niin mitenköhän on satoja vuosia elävien haltioiden muistin laita? Parempi toivoa, että kyseessä on yleinen nimi.

Entreri on oppinut puhumaan drowia hyvin. Viimeksi kun tarkistin, hän ei ollut siinä kovin hyvä. Jarlaxlen seura on ollut opettavaista – mutta mitä ihmettä näiden kahden välillä on oikein tapahtunut? Entreri väittää Drizztin olevan sukua Kimmurielille, mikä on hyvä idea: kukaan ei halua suututtaa Bregan D’aerthea johtavaa psionikkoa, joka on ehkä vain hieman pelottava. Drizzt on siis turvassa.

Sitten seuraa jotain todella hämmentävää. Yksi papittarista tunnistaa Entrerin tämän Menzoberranzanin ajoilta. Entrerihän hengasi siellä vastoin tahtoaan Jarlaxlen porukoissa Tähdettömässä yössä, ja muistaakseni hänen asemansa todettiin olevan vain vähän orjan yläpuolella. En ajatellut asiaa silloin sen enempää. Mutta Salvatorepa on ajatellut!

Selviää, että Jarlaxle on vähän lainaillut Entreriä papittarille, ja asiaan liittyy levitaatioseksiä rotkon yläpuolella.

”’Jos hän on se kuka hän väittää olevansa, hän oli ensimmäinen colnbluth-rakastajani’, Berellip vastasi käyttäen drowkielen sanaa joka tarkoitti ketä tahansa joka ei ollut drow. Hän nauroi. ’Ainoa ihmisrakastajani. Ja hyvin taitava, jos oikein muistan. Sen vuoksi en pudottanutkaan häntä Kynsirotkoon.’
     ’Olin siellä tuottamassa teille nautintoa’, Entreri sanoi.”

Mitä minä luen? Ja paremmaksi vain menee:

”’Jarlaxle toi hänet Menzoberranzaniin’, Berellip sanoi Jearthille. ’Ja antoi hänet ystävällisesti niiden käytettäväksi, joita ihmisten kyvyt kiinnostivat.'”

Että näin on kirjoitettu vähän menneisyyttä lisää. Epäilen, että jotkut sisältörajoitukset ovat poistuneet ja Salvatore saa nyt toteuttaa itseään. Mutta ei hätää, vieläkin paranee. Entreri kertoo Dahlialle, ettei muistanutkaan juuri tuota drowpapitarta:

”’En muistanut’, Entreri sanoi.
     ’Minä kuulin kyllä mitä sinä sanoit!’ Dahlia tuhahti.
     ’Se oli heidän lempipaikkansa’, Entreri sanoi. ’Kaikki ihmisten kyvyistä kiinnostuneet ylhäiset papittaret suosivat sitä.’
     ’Sinä väitit, että hän riiputti sinua voimillaan rotkon reunalla’, Dahlia intti.
     ’Niin he kaikki tekivät.’”

Hetkinen. Tahtooko kirjailija nyt oikeasti jälkikäteen pudottaa lukijoille sellaisen kivan tiedonmurusen, että joka ikinen Menzoberranzanin drowpapitar on pannut Entreriä vastoin tämän tahtoa? Anteeksi, mutta miltä tämän pitäisi näyttää? Pitäisikö tähän suhtautua seksifantasiana? Pitäisikö se ottaa vakavasti? Oletan niin, kun hyväksikäyttö on olennainen teema koko sarjassa. Tässä kontekstissa ei näytä kovin hyvältä. Montako kertaa Jarlaxle onkaan nyt myynyt Entrerin tai vähän lainannut sitä?

Drowien puheista selviää, että Jarlaxle ei muuten ole kuollut. Lukijan oletetaan uskovan, että hän kuoli putoamalla jonnekin. No, kukaan ei liene tässä sarjassa vielä oikeasti kuollut niin. Seuraavassa osassa pääsemme varmaankin näkemään Jarlaxlen ja Entrerin lämpimän jälleennäkemisen.

Mitä juoneen tulee, taikamiekka saadaan tuhottua, Entreri ei kuole siihen ja Dahlia saa kostonsa. Selviää, että hänen poikansa (jonka hän nakkasi vuorelta ollessaan kahdentoista) on hengissä, vammautunut ja vihaa häntä. Näen tulevaisuudessani lisää kammottavasti käsiteltyjä asioita. Lisäksi drowseppä näkee läpi Drizztin huonosta salanimestä ja kertoo Tiagolle, millaisen julkkiksen tämä on tietämättään tavannut. Ennustan, että Tiago hankkii Drizztistä pakkomielteen.

Ikikesän sopivasti nimetty viimeinen osa Viimeisellä kynnyksellä odottaa jo hyllyssäni. En kerta kaikkiaan malta odottaa.