Epäilin jo osallistumistani heinäkuun Camp NaNoWriMo -projektiin. Tarkoituksena oli editoida postapomeriromaania. Ja meriromaani ei halunnut tulla editoiduksi.
Tavoitteeksi asetin huikeat 30 tuntia romaanin editointia kuukauden aikana, minkä ei pitäisi olla mahdotonta saati vaikeaa. Kuinka väärässä olinkaan! NaNoWrimo-tekstin editointi ei yllättäen ole ihan sama asia kuin huolella ajan kanssa rakennettujen novellien. Ei auta, jos maailma on keksitty lennossa, mytologia syö häntäänsä ja hienovarainen draama ei ole hienovaraista.
Mutta tänään tein sen! Otin romaanista erävoiton: sain kirjoitettua alun uudestaan! Nyt on prologi. Ei ehkä hieno, mutta tarpeeksi hyvä hiottavaksi. Koko projektin ajan minua on vaivannut tieto siitä, että alku ei toimi (ja se on lisäksi väärällä kielellä). Tässä kuussa sain kootuksi itselleni auttavaista infopakettia, jossa käydään läpi tarinan paikkoja, yhteisöjä ja mytologiaa. Yllätys yllätys, on helpompaa kirjoittaa, kun tietää mitä on tekemässä!
(Poistin alusta merkityksellisen metsästyshaukan. Voi Cassandra Clare, minkä teit – Shadowhuntersin jälkeen en voi nähdä dramaattisesti kuolevia lintueläimiä minään muuna kuin koomisina nuortenkirjaproppeina!)
Editointi jatkuu. Tarina jatkuu. Elämäkin ehkä jatkuu.
”Perhaps he couldn’t manage honour, but he could always do pride.”
Paperiaaveet 