Saaga jatkuu jatkumistaan. Väittäisin, että Kumppanukset (Maailmanjako 1) on huonoin Salvatorelta koskaan lukemani kirja, ellen tietäisi hänen tehneen paljon pahempaakin. Parhaansa kirja kuitenkin yrittää.
Homman juoni on se, että kaikki syntyvät uudelleen. Koko vanha konkkaronkka: Catti-brie, Regis, Bruenor ja Wulfgar. Tämä tapahtuu vain, koska Mielikki on jäynäyksisarvinen, jolla on suunnitelmia Drizztin varalle, ja Drizzt on niin tärkeä, että kuolleetkin heräävät henkiin. Millä ilveellä tällaisesta hahmosta olisi tarkoitus enää pitää? Kaiken kukkuraksi kirjoittaja on omistanut kirjan Drizzt Do’Urdenille.
Esinäytöksessä päähenkilömme, joka viimeksi jätettiin tekemään kuolemaa tundralle, pääsee maailmoja syleileviin sfääreihin:
”Täällä hän tunsi itsensä pieneksi ja kuolevaiseksi. Samalla hän kuitenkin tunsi olevansa osa jotakin paljon suurempaa, jotakin ikuista.
Tähdet todellakin laskeutuivat hänen luokseen Bruenorin nousulla, tai sitten hän kohosi niiden luo. Hän irtosi aineen rajoituksista ja nousi taivaisiin. Täällä ylhäällä hän kuuli suuren kellokoneiston äänen. Hän tunsi taivaan tuulet kasvoillaan ja yhtyi eetteriin.”
…Kellokoneisto ja eetteri? Onko maailmanrakennus yllättäen siirtynyt steampunk-aikaan?
Samaan aikaan toisaalla lukijaa ilahdutetaan uudelleen sonetilla Cherlrigon Pimeys, jota en rupea tässä toistamaan. Todettakoon vain, että runo sisältää ikimuistettavat säkeet ”jääkööt he nukkumaan, viipyköön päivä Erotuksen! / Menetys suuri joka väijyy takana uksen”.
Toisella maailmantasolla Iruladoonin Mielikki-puutarhassa Catti-brie lopettaa tanssimisen ja laulamisen ja alkaa vihdoinkin puhua, mutta melkeinpä toivoisi, että hän olisi hiljaa. Koko porukka on koolla ja varsin äkeinä siitä, että he päätyivätkin heille luvatun kuolemanjälkeiselon sijaan jonnekin yksisarvispuutarhaan. Ja Mielikillä on vielä otsaa kiristää heitä ystävyyden nimissä jälleensyntymään ja odottamaan 21 vuotta, jotta heistä on ehkä Drizztille apua jossain! Wulfgar onnistuu syntymään uudestaan vahingossa, kiroaa Tempusta hetii synnyttyään, ja hänet surmataan välittömästi. Hän toteaa, ettei jälleensyntymisjuttu taida olla häntä varten. Lukija huokaisee helpotuksesta.
Muut sen sijaan valitettavasti jälleensyntyvät kiltisti. Ja kaikista tavoista toteuttaa tämä Salvatore on valinnut sen pahimman: kaikki ovat tietoisia edellisestä elämästään syntymästään lähtien. Saamme muun muassa lukea, miten Regis on tietoinen äitinsä kohdussa, josta hänet on leikattava ulos. Catti-brie elää vuosia paimentolaisten luona esittäen tenavaa, vaikka hänen mielensä on aikuisen naisen. Pääsemme todistamaan Bruenorin teinimäisiä raivareita (”Mutta kun minä olen kuningas!”). Miksi, Salvatore, miksi? Miksi kammottavan pelottavia tietoisia vauvoja ja vuosien turhautumia sekä hahmoille että lukijalle?
Ilmeisesti tämä kaikki on tekosyy saada aikaan uudet hahmoluokat ja muuta kivaa sälää. Regis on puoliksi genasi (jotka ovat puolielementaaleja), pystyy oleskelemaan pitkiä aikoja veden alla, hankkii paremmat taistelutaidot, alkemistisetin ja pujoparran. Catti-brie on ainakin velho/pappi, en tiedä, onko taistelijaluokka jo kuopattu. Bruenor ilmeisesti edelleenkin lähinnä halkoo kalloja.
Kirja on välikirjojen välikirja, jossa ainoastaan pedataan tulevia konflikteja ja seurataan 21 vuoden ajan, miten hahmojen ruumiit kasvavat vähitellen aikuisiksi, niin että he voivat toteuttaa tehtävänsä. Pahimman källin kirjailija on kuitenkin varannut viimeiselle sivulle, kun kyynelehtivä jälleennäkeminen Drizztin kanssa on jo tapahtunut: kukas sieltä saapasteleekaan paikalle ellei Wulfgar!
Yksi ajatus kantoi minua läpi tämän kirjan, ja se oli se, että Wulfgaria emme ainakaan joudu enää katselemaan.
Voihan Tempus.
Lähde: Jokin sarjakuvista, mutta mikä? Valaiskaa minua, jos tiedätte!
Seuraavaksi olisi sitten vuorossa Kumppanusten kirja -trilogia, johon kuuluvat Metsästäjän yö, Kuninkaan nousu ja Rautakääpiön kosto. Tuskin maltan odottaa.
Paperiaaveet 
Päivitysilmoitus: Huonon Fantasian Lokikirjan eeppinen matkaopas Drizztin legendaan! – Paperiaaveet