Huonon Fantasian Lokikirja: R.A. Salvatore – Rautakääpiön kosto

Se on täällä taas. Huonon Fantasian Lokikirja palaa juurilleen. Tänään esitämme… vuoden ensimmäisen Salvatoren! Mitä, eikö kuulu riemunkiljahduksia? Ei se mitään. En minäkään kyennyt. En siitä huolimatta, että Rautakääpiön kosto on tämän kurjan sarjan viimeinen osa.

Olen suurella tuskalla rämpinyt läpi Kumppanusten kirjat, jotka sijoittuvat Neverwinter-sarjan ja Homecoming-trilogian väliin. Niissä käydään läpi käsittämätön jälleensyntymäjuoni ja… jotain varmaan tapahtuu. Myönnän, että minun oli pakko mennä lunttaamaan Goodreadsista, mitä olen sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta ollut mieltä, koska minulla ei ole niistä mitään muistikuvaa. Kakkososa Kuninkaan nousu puuttuu luettujen kirjojen listalta, vaikka olen varmasti lukenut sen. Niinhän? Toivottavasti? Juoniselostus on aivan sama kuin kolmosessakin, joten asia jää epäselväksi. Oletetaan, että vain unohdin merkitä sen luetuksi. Ensimmäinen osa Metsästäjän yö on luettu, mutta en tunnista sitä kuvauksen perusteella. Tuollaistako siinä oli? Epäilen. En ole jaksanut edes antaa tähtiä, joten kyseessä tuskin oli kunnollinen hilpeä luolastorämmintä.

Mutta asiaan eli Rautakääpiön kostoon. En tiedä, kuka on rautakääpiö tai mitä kostetaan. Se ei ilmeisesti ole oleellista. Armeijallinen örkkejä, hiisiä, jättiläisiä, kourallinen droweja ja pari valkoista lohikäärmettä piirittää kolmea kääpiölinnaketta. Kääpiörasitus on siis kolminkertainen. Kääpiöt kökkivät koloissaan. Kääpiörasismi nostaa päätään ja Drizztiä katsotaan vinoon. Tälle on selitys. Erittäin rasittavaksi käynyt Tiago Baenre-Do’Urden trippailee maan pinnalla hoitamassa piiritystä huonosti. Hyvänen aika! Joku Drizztin sukulainen pahistelee! Totta kai päähenkilömme on samassa juonessa.

(Drowjuonittelun lyhyt historiikki: Menzoberranzanin matriarkka Quenthel Baenre perusti uudelleen Do’Urdenin huoneen osoittaakseen drowneuvostolle, että hänellä on valta tehdä mitä lystää. Huoneen matriarkaksi nimitettiin Drizztin traumatisoitunut pintahaltiaeksä Dahlia, ilmeisesti jotta häntä voidaan potkia päähän koko kaupungin voimin. Huoneeseen liitetään drowylimyksiä, jotka eivät todellakaan ole Drizztille mitään sukua.)

Väninää oli paljon vähemmän silloin, kun Drizztillä oikeasti oli juonittelevia sukulaisia hengissä. En olisi uskonut kaipaavani joskus hänen perhettään.

Kirjassa siirrellään armeijoita. Siirrellään vähän lisää armeijoita. Sitten lyödään örkkejä. Ja arvatkaa mitä? Siirrellään taas armeijoita! Regis ja Wulfgar tappelevat tunneleissa erittäin pitkällisesti. He ovat valmiita kuolemaan uljaasti täysin turhissa kahakoissa. Kukaan ei usko, ei ainakaan lukija. Catti-brien loitsuvalikoima rajoittuu tulipalloihin, tulielementaaleihin ja tuliseinään. Missä on pappismagia? Onko tämä juonielementti vai unohtiko Salvatore? Ei voi koskaan tietää.

Todetaan, että 90 % kirjasta on tauhkaa ja siirrytään parhaisiin paloihin. Drizztillä on uskonkriisi. Alkaa epäilyttää, ettei silmitön rotuperusteinen lahtaaminen olekaan ihan kunnollista. Mutta Mielikki on sitä mieltä, että päät pois kaikilta! Ristiriita on repivä. Drizzt lainaa monologissa pitkiä otteita vanhasta monologistaan. Mielikin järjestämä jälleensyntymäkuvio ja Catti-brien jumalalta tulevat voimat aiheuttavat päänsärkyä.

”Mutta entäpä jos toimisin johdonmukaisesti niin kuin Mielikki vaatii? Olisin valmis hyökkäämään mihin tahansa hiisien tai örkkien kylään, vaikka ne eivät olisi tehneet vielä mitään pahaa tai osoittaneet aikovansa käydä sotaan tai ryhtyä mihinkään muihinkaan rikoksiin? Tekisinkö senkin, mistä Catti-brie puhui kääpiötyyliin käyttämällä kääpiöiden vanhaa sanontaa: ’Ja missäs penikat ovat?’”

Huhhuh. Olisi korkea aika a) varmistaa, onko Mielikki tosiaan Mielikki, b) onko jälleensyntynyt Catti-brie todella Catti-brie, c) vaihtaa jumaluutta pikapuoliin ja d) hankkia ero, koska johan nyt on markkinat. Jopa Drizzt epäilee jälleensyntymäjuonta. Paha on merrassa.

”Olenko minä nappula sava-laudalla?”

Sitä sopii miettiä. En muista, onko savaa ikinä pelattu näissä kirjoissa, mutta mitä pienestä maailmanrakennuksesta. Catti-brien epäilyttävä käytös jatkuu.

”Lumottuun kankaaseen ei tarttunut lika, kura eikä veri, eikä se näyttänyt myöskään kuluneen lainkaan. Catti-briellä oli ollut se yllään, kun hänet oli laskettu hautaan sata vuotta sitten.
Paita oli siis maannut kivien alla Mithralsalissa, mädäntyvän ruumiin yllä…
Ajatus järkytti Drizztiä sydänjuuria myöten. Catti-brie oli pukenut ylleen oman hautajaispaitansa.
Hän oli käynyt omassa haudassaan!”

Voimme lisätä haudanryöstön listaan, jossa on jo nekrofiliaa lähentelevää toimintaa. En olisi uskonut tätä, mutta Drizzt voisi pohtia elämäänsä ja valintojaan enemmän! (Muistaakseni vaatekappale on Robe of the Archmagi, joten pelitaktisesti kannattaa ryöstää hauta. Kirjassa voisi ehkä vähän miettiä.)

Jarlaxle ilmestyy paikalle olemaan kryptinen. Hänellä on mukanaan lohikäärmeystäviä.

”’Lohikäärmeellä voi ratsastaa monella eri tavalla’, Jarlaxle sanoi ja Ilnezhara alkoi hihittää siihen malliin, ettei Drizzt halunnut ajatella koko asiaa. ’Ja se on aina huikaisevaa.’”

Lohikäärmeitäkin kiinnostaa.

”Hän tuli Drizztin eteen, hipaisi tämän hiuksia ja silmäili tätä hiukan vihjailevasti hymyillen.
Drizzt säpsähti, ja Tazmikella perääntyi hämmentyneenä.
’Vaimoni ei taitaisi pitää ajatuksesta.’
’Entä sinä?’ lohikäärme kehräsi kuin metsästävä kissa. ’Jos sinun ei tarvitsisi ajatella häntä?’
Drizzt nielaisi. Oli pakko myöntää, että lohikäärme oli tässä hahmossaan suloinen. Hän muistutti itselleen, että kyse oli harhakuvasta ja naishaltia oli todellakin lohikäärme.
Lopulta hän hengitti syvään ja pudisti päätään. ’Minä en…’ hän sammalsi etsien sanoja. Ei tuntunut lainkaan hyvältä joutua antamaan pakit lohikäärmeelle. ’Tarkoitan… etten tällä tavoin…’
Tazmikella purskahti nauruun. ’Jarlaxle varoittikin minua sinusta’, hän sanoi, eikä Drizzt tiennyt kehuiko lohikäärme häntä vai pilkkasiko.”

Drizztin seksuaalinen herääminen on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Kyllähän siihen parikymmentä kirjaa menikin. Päättelen tästä, että häntä kiinnostavat metsästävät kissat, naishaltiat ja lohikäärmeet, mutta yhden yön jutut eivät. Sääli, vientiä olisi riittänyt viime kirjoissa.

Jarlaxleakin kiinnostaa. Edelleen.

”Jarlaxle hyvästeli heidät hiukan pahoilla mielin ja katosi varjoihin. Hän olisi halunnut olla suoremmin mukana tässä.
Hän haaveili taistelevansa Drizztin kanssa vierekkäin ja selätysten, ja voi vihollisia, jotka erehtyisivät liian lähelle heitä!
Hän ajatteli myös vanhaa ystäväänsä Zaknafeiniä, Drizztin isää ja sitä, millaisia seikkailuja he olivat kokeneet yhdessä puoli vuosituhatta sitten. Kuinka kovasti Drizzt muistuttikaan Zaknafeiniä…
’Jonakin päivänä sitten’, hän kuiskasi, kun kukaan ei ollut kuulemassa.”

Näistä seikkailuista olisi kiva kuulla joskus, jos Jarlaxle on räytynyt Zakin takia puoli vuosituhatta. En totta puhuen ymmärrä, miten Drizzt muistuttaa isäänsä, joka oli ankea ja saamaton ja sitten kuoli. Ehkä heissä on niin paljon samaa näköä, että Jarlaxlelle kelpaa.

Älkäämme unohtako kirjan pakollista käsittämätöntä taistelukohtausta. Kaksi örkkiä vastaan Drizzt, joka on älyttömässä overkill-tilassa. Tämä on ehdotonta taistelupiknikmateriaalia. Luin kirjan puoleenväliin englanniksi, joten auttaako suomennos tajuamaan, mitä tapahtuu?

”Drizzt pudotti jousen, otti sapelinsa ja juoksi örkkien eteen. Örkin hyökkäsivät heti pistämään häntä miekoillaan.
Drizzt löi miekat yhtaikaa sivuun sapeleillaan. Vasemmanpuoleisen örkin miekkaa hän piti alhaalla Tuikkeella mutta oikeanpuoleisen hän päästi perääntymään. Niin se tekikin ja nosti sitten miekkansa ylös halkaistakseen hänen päänsä.
Olisi voinut luulla, että Drizzt torjuisi iskun oikeallaan, Jääsurmalla.
Metsästäjä ei toiminut odotusten mukaisesti.
Sen sijaan Drizzt heilautti uskomattoman nopeasti ja tarkasti Tuikkeen vasemmalta ylös torjuntaan. Jääsurmalla hän olisi tietenkin torjunut iskun paremmin, mutta nyt tilanne sai örkit häkeltymään. Nythän hän sai oikeansa vapaaksi samalla kun pysäytti örkin miekan ylös.
Armoton drow pistikin oikeallaan oman torjuntansa ali. Örkki kavahti kauemmas, sen toveri kävi hyökkäykseen vasemmalta ja Drizzt heilautti Tuikkeen alas. Hän olisi voinut hyökätä perääntyvän örkin perään ja antaa Jääsurmalla surmaniskun, mutta hän vetikin sapelin takaisin samalla kun käänsi örkin miekan Tuikkeella rystypuolelta alas. Sitten hän pisti Jääsurmalla vasempaan, tällä kertaa oman torjuntansa yli, ja pakotti toisenkin örkin perääntymään.
Drizzt perääntyi sen jälkeen taas yrittämättä vieläkään surmaniskua, sillä hän ymmärsi vastustajiensa olevan kömpelyksiä. Hän risti käsivartensa rinnalleen niin, että Tuikkeen terä oli viistosti hänen oikean olkansa päällä ja Jääsurman terä osoitti hänen lantionsa yli viistosti vasempaan kohti maata. Sitten hän loikkasi kohti hämmentyneitä örkkejä. Tuike heilahti alas, Jääsurma hujahti ylös, ja molemmat tekivät örkeille samanlaisen haavan lantiosta ylös kylkeen.
Metsästäjä veti nopeasti miekkansa takaisin ja pujahti örkkien välitse niin nopeasti, etteivät ne ehtineet sitä edes tajuta. Ohittaessaan otukset hän viskasi sapelit ilmaan ja nappasi ne örkkien taakse päästyään kiinni vaihtaen otetta niin, että peukalo jäi kahvan pään puolelle.
Sitten hän pysähtyi nopeasti ja iski sapeleillaan taaksepäin. Ne osuivat örkkeihin näiden yrittäessä vielä kääntyä.
Metsästäjä kiepahti ympäri ja näki vihollisten hoippuvan verissään.
Puolustuskyvyttöminä.
Hän iski nopeasti.
Örkit kuolivat.”

Tämä ei varsinaisesti selkeyttänyt asiaa. Skaalautuvatko vihollisten taidot sankareiden noustessa tasoja? Koska ei nyt parin örkin kanssa pitäisi kestää näin tuhottoman kauan.

Kaikkein parhaan kohtauksen olen säästänyt viimeiseksi. Niin Salvatorekin teki. Jäin kerta kaikkiaan sanattomaksi tämän kauneuden edessä. Drizzt laulaa ja levitoi ja hänen käsistään lentää taivaalle salamia, jotka karkottavat taikapimeyden. Hän on Mielikin valittu.

”Lopulta Drizzt pysähtyi aukiolle, josta ruumiit oli ehditty jo viedä pois. Catti-brie juoksi hänen luokseen, mutta hän nosti kätensä pystyyn ja hätisti vaimonsa pois. Laulu soi nyt hyvin voimakkaana hänen mielessään, korvia huumaavan voimakkaana, ja se vaati päästä ilmoille.
Niinpä Drizzt Do’Urden alkoi laulaa. Hän nosti kätensä kohti taivasta, taivutti päätään ja osoitti laulunsa taivaalle.
Sitten Drizzt kohosi kaikkien ällistykseksi ilmaan. Hän alkoi hohtaa, ensin kuin virvatuli, mutta sitten kirkkaammin.
’Drizzt!’ hänen ystävänsä huusivat – paitsi Catti-brie, joka itki ja nauroi yhtaikaa, sillä hän uskoi arvaavansa, mistä oli kyse. Hän oli ajatellut olevansa itse Mielikin valittu, mutta koko ajatus tuntui hänestä nyt hölmöltä, kun hän katseli ilmassa leijuvaa Drizztiä.
Drizztin kämmenistä lähti kaksi valonsädettä kohti Pimennystä. Ne näyttivät aluksi himmeiltä ja heikoilta, mutta sitten ne voimistuivat ja niitä tuli lisää, kunnes niitä alkoi syttyä sellaista vauhtia, ettei niitä pystynyt enää laskemaan. Ne nousivat korkeuksiin, osuivat siellä vellovaan mustuuteen ja sytyttivät tulia ja salamoita, aivan kuin taivaissa olisi käyty suuri taistelu.
’Mielikki’, Catti-brie sanoi posket kyynelissä, ja riemu oli niin pakahduttava, että hän putosi polvilleen.
[…] Jopa kääpiöt alkoivat vetistellä, sillä näky vaikutti syvästi kaikkiin.
Tähdet tulivat näkyviin ja tuikkivat Hopearajan yllä ensi kertaa moneen kuukauteen.
Taistelu ei kuitenkaan päättynyt, vaan Drizztin käsistä sinkoili yhä säteitä. Ja hän lauloi yhä. Hänestä tuntui kuin hänen koko elinvoimansa olisi sotkeutunut tähän Valkeuden ja Pimennyksen väliseen taisteluun, jonka lopputulos tuntui edelleen epävarmalta.
Sitä jatkui melkein koko kesäyön, ja siitä tuli ensi kertaa pitkään aikaan oikea yö. Maa kylpi tähtien ja Selûnen ja sen kyynelten hopeavalossa.
Se loppui kuiskaukseen, loppuhenkoseen, ja sitten lumous loppui ja Drizzt mätkähti maahan.”

Paitsi että drowit ovat junailleet kaiken. Drizzt ei olekaan Mielikin valittu. Jatkuu ensi numerossa.

Näin päättyy Rautakääpiön kosto ja Kumppanusten kirjat -nimeä kantava ruma tilkkutäkki, jossa yritetään vääntää maailmaa kasaan niin, että vuosiluvut täsmäävät ja kaikki on aseteltu oikeille paikoilleen seuraavaa trilogiaa varten. Niin sopii ainakin toivoa, sillä paljon muuta iloa tästä ei ole.

Seuraavaksi vuorossa on Homecoming-trilogia, jolla ilahdutan lukupiiriämme. Siinä olisi parempi olla juoni.

Lähde: InspiroBot