Kirja-arvostelu: Paul Durham – The Luck Uglies

Kirjablogiksi olen kirjoittanut tänne viime aikoina aivan liian vähän kirjoista. Kirjoja on kuitenkin luettu ja niitä on arvosteltukin. Etenkin nuortenfantasia on osoittautunut erittäin ilahduttavaksi. Pitänee tehdä jonkinlainen katsaus kesän kirjoihin, mutta sitä odotellessa tässä on varastojen kätköistä löytynyt kirja-arvostelu. The Luck Uglies -sarja on loistavaa reipasta, maanläheistä seikkailufantasiaa, jota suosittelen lämpimästi.

Kirja-arvostelu on ilmestynyt Spin-lehden numerossa 1/2019. Tässä versiossa on korjattu pieniä kauneusvirheitä. Shh. Kukaan ei huomannut.

---

Paul Durham: The Luck Uglies

    

The Luck Uglies (HarperCollins, 2014) on samannimisen nuortenfantasiatrilogian avausosa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Drowningin kylään, jonka asukkaat hämärästi muistavat sen olevan osa kuningaskuntaa. Heidän maailmaansa kuuluvat vain kylä ja sitä ympäröivät metsät ja suot. Drowningin kylä on ruppaisuudestaan huolimatta niin kiehtova paikka, että lukijakin unohtaa kaivata suurempaa maailmaa. Ainoa muistutus vallanpitäjistä on surkuhupaisa jaarli Longchance, joka pyrkii hallitsemaan kylää tyrannin ottein.

11-vuotias Rye O’Chanter on asunut koko ikänsä Drowningin kylässä. Hänellä on äiti, joka pyörittää talismaanikauppaa, kissa, jota ei O’Chanterin perheen sääntölorun mukaan saa koskaan päästää ulos, isä, jonka huhutaan kadonneen sodassa ja pikkusisko, jonka tehtävänä on aiheuttaa huolta ja tilannekomiikkaa. Rye itse viettää päivänsä juoksennellen ystäviensä kanssa kaduilla ja katoilla sekä lukemalla kiellettyjä kirjoja – yhtenä osoituksena kaikinpuolisesta ankeudestaan Longchance on nimittäin kieltänyt naisilta lukemisen. 

Nyt Drowningin kylässä tapahtuu tavallista kummempia. Hirveät suohirviöt – Bog Noblins, hieno sanaleikki jos mikä – vainoavat kylää kymmenen vuoden rauhan jälkeen. Kaupungin vartijat ja jaarlin sotilaat ovat niiden edessä voimattomia. Kylän pelastamiseen tarvitaan Luck Uglies -nimellä tunnettua hämäräperäistä liittoumaa, jonka jäsenillä on ikävä maine rikollisina ja rauhanhäiritsijöinä. Bog Noblinien peittoamisessa he ovat kuitenkin lyömättömiä. Kyläläiset alkavat vaivihkaa ripustaa ovilleen vanhoja neliapilakuvioisia lippuja, jotka toivottavat Luck Uglyt tervetulleiksi. Jaarlin lakien mukaan heistä puhuminenkin on kiellettyä, mutta kyläläisillä on enemmän järkeä päässään.

Ryella on taipumusta joutua ongelmiin ja kompastella liian isoissa saappaissaan, jotka ovat hänen isänsä peruja. Hän onnistuu sotkeutumaan kylää uhkaavaan katastrofiin törmäämällä päistikkaa Bog Nobliniin ja viemällä hirviöltä amulettipussukan. Sen jälkeen tapahtumat eskaloituvat nopeasti. Kylään ilmestyy outo mustiin pukeutunut viittaniekka, jonka Ryen äiti näyttää tuntevan. Hän tekee aragornmaisen esiintulon majatalossa ja on kaksine miekkoineen selvää sankarimateriaalia. Ryelle hän esittäytyy nimellä Harmless. Salanimen ironia ei jää epäselväksi.

Kirjan juonta on vaikeaa kuvailla tämän enempää paljastamatta liikaa. Se onkin yksi tarinan hienoimmista puolista: melkein kaikesta ja kaikista selviää jotain uutta ja odottamatonta, liittyi se sitten henkilöhistoriaan tai Bog Noblinien klaanitapoihin. Pahikset vaikuttavat aluksi kovin karikatyyrimäisiltä, mutta heistäkin paljastuu ymmärrettäviä puolia. Hahmoihin on helppo kiintyä, ja kirjan loppupuolella heidän puolestaan jo pelkää ja jännittää. Juoni kulkee mukavasti: hiljaisia hetkiä on tarpeeksi hahmokehityksen ja tunnelman luomiseksi, mutta tapahtumat etenevät vauhdilla. Loppua kohti tahti on jo hengästyttävä. Rye ystävineen kohtaa luovia haasteita, joissa käytetään kaikkien vahvuuksia ja heikkouksia.

The Luck Uglies on kaikin puolin erittäin onnistunut seikkailuromaani. Mysteerejä, jännitystä, huumoria ja vakavia teemoja on sopivassa suhteessa. Vaikka tarinan maailma on monessa suhteessa kurja, se säilyttää taianomaisuutensa. Pelottavat asiat tuntuvat oikeasti pelottavilta, kun niitä käytetään harkiten. Rye on mainio ja aikaansaava päähenkilö, muttei missään nimessä täydellinen. Erityiskunniamaininta kuuluu hänen perheelleen – paras perhe ikinä! Todella ilahduttavaa lukea nuortenkirjallisuutta, jossa vanhemmat eivät ole vain tiellä ja aiheuta hankaluuksia. Tätä kirjaa voi suositella lämpimästi kaikenikäisille lukijoille, jotka kestävät jännitystä ja karmeita suohirviöitä.

Kuten kuuluukin, kirjan hienoin elementti on pelottavien karnevaalinaamioiden varjoihin jäävä joukkio – The Luck Uglies.

Koska teos mitä suurimmalla todennäköisyydellä herättää halun lukea lisää, sarjan seuraavat osat ovat Fork-Tongue Charmers ja Rise of the Ragged Clover (HarperCollins, 2015 ja 2016). Miten näillä nimillä voisi mennä pieleen?

---

Lukeneempana ja viisastuneempana voin todeta ennustukseni osuneen oikeaan: sarjan seuraavat osat eivät petä. Trilogia toimii loistavasti, kaikissa hahmoissa tapahtuu kasvua eikä seikkailuhenkeä menetetä. Pelkäsin jatkuvasti jonkun hengen puolesta, ja syystä! (Saa arvata, kenen. Olen sankarmieltymyksissäni ilmiselvä.) Pahikset nousevat uudelle tasolle – lopulta Longchance on heihin verrattuna pelkkä surullinen narri. Tätä sarjaa olisi pitänyt suositella kesälukemiseksi, mutta se sopii ehkä vielä paremmin nopealukuiseksi eskapismiksi pimenevään syksyyn.

Paul Durhamin kirjoittamisia pitää selvästi seurata. Näin pidettäviä henkilöitä luovasta kirjoittajasta kannattaa pitää kiinni. Lisäksi olen vieläkin kateellinen sarjan kahden viimeisen osan nimistä…